Charles Leclerc huimaan temppuun – Lando Norrisilta järkyttävä mahalasku
Azerbaidzhanin GP:n aika-ajot on ajettu ja paalupaikan Bakun vauhdikkaalla katuradalla nappasi Ferrarin Charles Leclerc. Näin huippujännittävät aika-ajot etenivät.
Q1
Red Bull -tähti Max Verstappen oli vaikeuksissa autonsa käytöksen kanssa ensimmäisen session alussa ja hollantilainen valitti kovin sanoin kilpuristaan radiossa. Verstappen oli lopulta avausosion kuudenneksi nopein.
Ensimmäisen osion jättipaukusta vastasi negatiivisessa mielessä McLarenin Lando Norris. Britti oli vasta 17:s ja aika-ajot loppuivat hänen kohdaltaan siihen. Norrisin viimeinen ja ratkaiseva veto meni pipariksi, kun hän joutui omien sanojensa mukaan nostamaan jalan kaasulta keltaisten lippujen takia.
Suomalaiskonkari Valtteri Bottas teki voitavansa, mutta Sauberin vauhti ei riittänyt tälläkään kertaa. Bottaksen alustava lähtöruutu sunnuntain kilpailuun on 18:s. Bottaksen ja Norrisin lisäksi avausosioon jäivät Esteban Ocon, Zhou Guanyu sekä Daniel Ricciardo.
Q2
Toisen osion sensaatiosta vastasi Williams-tulokas Franco Colapinto, joka täräytti upeasti kuudenneksi nopeimman ajan. Taakse jäi muun muassa Ferraria, McLarenia sekä Mercedestä, joten argentiinalainen on ryminällä tullut F1-sarjaan.
Nopeimmasta ajasta vastasi autonsa lentämään saanut Verstappen. Putoajien rooliin jäivät Haas-tulokas Oliver Bearman, Yuki Tsunoda, Pierre Gasly, Nico Hülkenberg sekä Lance Stroll. Etenkin Bearman oli todella pettynyt suoritukseensa ja hän ruoski itseään jälleen kovin sanoin.
– Minä olen niin idiootti, purki Bearman pettymystään radiossa.
Bearman voi pienestä pettymyksestään huolimatta olla tyytyväinen suoritukseensa, sillä taakse jäi muun muassa kokenut tallikaveri Hülkenberg.
Q3
Lopulta paalun valtasi Ferrari-tähti Leclerc, joka on jo neljättä vuotta peräkkäin Bakussa ykkösruudussa. Toiseksi ehti Oscar Piastri ja kolmen kärjen täytti Leclercin tallikaveri Carlos Sainz, joten punaiset ilmoittautuvat tässä kohtaa myös todenteolla valmistajien mestaruustaistoon mukaan.
Red Bullilla nähtiin harvinainen marssijärjestyksen vaihtuminen, sillä Sergio Perez oli Verstappenia nopeampi ja kaksi sijaa ylempänä. Meksikolainen aika-ajojen neljäs ja Verstappen jäi vasta kuudenteen lähtöruutuun.
Azerbaidzhanin GP käynnistyy sunnuntaina kello 14:00 Suomen aikaa. Alustava lähtöjärjestys alla. Viaplay näyttää kaikki F1 GP:t.
Azerbaidzhanin GP:n aika-ajot
- Charles Leclerc, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren +0,321
- Carlos Sainz, Ferrari +0,440
- Sergio Perez, Red Bull +0,448
- George Russell, Mercedes +0,509
- Max Verstappen, Red Bull +0,658
- Lewis Hamilton, Mercedes +0,924
- Fernando Alonso, Aston Martin +1,004
- Franco Colapinto, Williams +1,165
- Alex Albon, Williams +1,494
- Oliver Bearman, Haas
- Yuki Tsunoda, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Lance Stroll, Aston Martin
- Daniel Ricciardo, RB
- Lando Norris, McLaren
- Valtteri Bottas, Sauber
- Zhou Guanyu, Sauber (starttaa viimeisenä)
- Esteban Ocon, Alpine
LUE LISÄÄ
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!