Valtteri Bottakselta kovaa puhetta: ”Podiumille tavalla tai toisella”

F1-sarjan konkarikuski Valtteri Bottas ajaa viimeistä kauttaan nykyisestä sopimuksestaan.
34-vuotiaan suomalaisen ura kuninkuusluokassa on ratkaisevassa pisteessä. Kuluvan kauden päätteeksi kuskimarkkinat ovat pitkästä aikaa kunnolla levällään, joka lisää kilpailua ajopaikoista.
Ajohaluja tuntuu riittävän ja suomalainen vakuuttaa pystyvänsä ajamaan kuninkuusluokassa vielä vähintäntään viisi vuotta, mikäli hänelle siihen tarjoutuu mahdollisuus.
Bottaksen edustama Sauber-talli muuttuu Audiksi ensi kauden jälkeen ja saksalaisjätti on aloittanut jo kulisseissa tulevaisuuden rakentamisen myös kuskipuolella. Suomalaiskonkarin penkille on mediassa pyöritelty muun muassa Carlos Sainzia sekä Nico Hülkenbergia.
– Tulevaisuuteni motivoi minua. Lähemmäs kärkeä pääseminen on mielenkiintoista etenkin tämän tiimin kanssa, toteaa Bottas formu1a.uno -sivuston mukaan.
– Välillä minun täytyy muistuttaa itseäni pitkän tähtäimen tavoitteistani. Se on joskus vaikeaa, kun taistelee takajoukoissa. Henkilökohtainen tavoitteeni on päästä podiumille tavalla tai toisella seuraavan kahden tai kolmen vuoden aikana, täräytti Bottas.
Bottaksen sekä Sauberin kauden aloitus on ollut murheellinen. C44-kilpurilla ei ole ollut kahdessa ensimmäisessä kisassa juurikaan mahdollisuuksia pisteille, joten Bottaksella riittääkin haastetta Audi-johdon vakuuttelemisessa. Vauhdin puutteen lisäksi tiimi on sählännyt molempien kuskien kohdalla varikkokäynneillä.
F1-kausi 2024 jatkuu tulevana viikonloppuna Australian Melbournessa. F1-faneille on luvassa aikaisia aamuja ja viikonlopun aikataulun näet tästä.
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”