F1-sprinttiviikonloput jälleen uusiksi – ratatapahtumissa nähdään suuri muutos
F1-sarja julkisti jälleen uudistetun sprinttiformaattinsa.
Kaudella 2024 sunnuntain GP yritetään pitää vielä enemmän omana tapahtumanaan kisaviikonlopun starttaavasta sprintistä. Suurin muutos nähdään aikataulutuksessa.
Viime vuonna perjantaina nähty virallinen aika-ajo siirtyy lauantain viimeiseksi tapahtumaksi. Näin kaikki sprinttitapahtumat ajetaan peräkkäin. Sprintti aika-ajo suoritetaan perjantaina, itse sprintti ensimmäisenä lauantaina ja vasta tämän jälkeen ajetaan sunnuntain osakilpailun lähtöjärjestyksen määrittelevät aika-ajot.
Toinen suuri muutos nähdään ratatapahtumissa. Yli vuosikymmenen F1-sarjassa ohituksia auttanut avattavan takasiiven DRS-mekanismi toimii sprintissä totutusta poiketen. Kuljettajat saavat avata takasiipensä ollessaan sekunnin päässä edellä olevasta kuljettajasta kierrosta aiemmin.
Osakilpailuissa tulee suorittaa kaksi kierrosta ilman turva-autoa tai punaisia lippuja, mutta sprintissä vain yksi kokonainen kierros riittää. Näin ollen ainoastaan avauskierroksella avattavaa takasiipeä ei saa käyttää.
Tulevalla kaudella sprinttejä ajetaan kuusi kappaletta. Tapahtumia isännöi Kiina, Miami, Itävalta, Texas, Brasilia sekä Qatar.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa