EK1: Ruotsin MM-ralli käynnistyi – Kalle Rovanperä täräytti välittömästi pohja-ajan!

Ruotsin MM-rallin alkutahdit lyötiin tulille torstai-iltana Uumajan yleisöerikoiskokeella. Hieman yli viiden kilometrin mittaisen pyörityksen nopein oli paluun ajohommiin tehnyt Kalle Rovanperä.
Rovanperä jatkoi Toyotallaan siitä mihin viime kaudella jäi ja täräytti välittömästi pohja-ajan. Toiseksi ehtinyt tallikaveri Takamoto Katsuta jäi 1,4 sekuntia.
– Aina on mukavaa olla tällä puolen kelloa. Tämä pätkä on aina vaikea, kun on jäätä niin paljon. Huomenna pitäisi olla entistä hauskempaa, veisteli Rovanperä avauspätkän maalissa.
Rovanperän tapaan keikkakuskina tällä kaudella veivaava Esapekka Lappi aloitti Hyundaillaan vaisusti ja oli seitsemänneksi nopein. Lappi jäi maanmiehensä pohjista 4,6 sekuntia lyhyellä pätkällä.
– Meillä ei vain ollut pitoa, joten en tiedä. Ihan puhtaasti se tuli, mutta aika oli huono. Fiilis oli ihan hyvä, ihmetteli Lappi.
Suomalaisilta on lupa odottaa vahvaa kyytiä perjantaina hyvien lähtöpaikkojen ansiosta. Lisäksi sääennuste lupaa lumisadetta, jonka pitäisi antaa Rovanperälle ja Lapille etua entisestään muiden putsatessa teitä suomalaiskaksikolle.
Kilpailu käynnistyy kunnolla perjantai-aamuna kello 09:58 Suomen aikaa ja ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta. Tilanne avauspätkän jälkeen alla.
Ruotsin MM-rallin tilanne, EK 1/18
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Takamoto Katsuta, Toyota +1,4
- Elfyn Evans, Toyota +2,0
- Ott Tänak, Hyundai +2,1
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +2,1
- Thierry Neuville Hyundai +2,7
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +4,6
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +8,4
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +8,8
- Roope Korhonen & Anssi Viinikka, Toyota (WRC2) +11,8
- Nikolay Gryazin, Citroën (WRC2) +12,2
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota (WRC2) +12,9
15. Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Hyundai (WRC2) +13,4
16. Mikko Heikkilä & Kristian Temonen, Toyota (WRC2) +14,6
18. Lauri Joona & Janni Hussi, Skoda (WRC2) +16,0
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun