Lähtölaskenta käynnissä? F1-floppi kerää rapaa ”nolon tappion” jäljiltä

Red Bull -kuljettaja Sergio Perezin tilalle on totisesti mietittävä toista kuljettajaa, pohtii pitkän liiton F1-vaikuttaja Peter Windsor.
Kuninkuusluokassa harvoin kerätään suuren flopin mainetta kaudella, jolla on onnistunut voittamaan kahdesti osakilpailun. Perezin alamäki on kuitenkin ollut pelottavan jyrkkä vahvan alkukauden jälkeen. Viime viikonlopun Brasilian GP:ssä saatiin meksikolaisen osalta kuitenkin pieni tuulahdus paremmasta, kunnes Perez onnistui möhlimään palkintokorokepaikkansa viimeisellä kierroksella.
Fernando Alonso pyyhkäisi Perezin ohi viimeisen kierroksen alussa, eikä Perezin paukut aivan riittänyt nappaamaan pääsuoralla kolmospaikkaa takaisin itselleen. Windsorin mukaan nolon tappion myötä Perezin puolustaminen alkaa olla entistä vaikeampaa.
– Olen ollut todella puolueellinen Perezin asemaa kohtaan Red Bullilla. Olen yrittänyt selittää eroa Perezin ja Max Verstappenin ajotyyleillä, aloittaa Windsor Youtube-kanavan videollaan.
– Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun ajattelen, että ehkä Red Bullin pitäisi pohtia toista kuljettajaa, koska hänen olisi pitänyt päihittää Alonson Aston Martin. Hän onnistui siinä yhden kierroksen verran, kaksi kierrosta ennen maalia.
Ohituksensa jälkeen Perez teki pienen virheen viimeisellä kierroksella ensimmäisen mutkan jarrutuksessa. Alonso pääsi iskemään takaisin ja luikahti avattavan takasiiven avulla uudestaan ohi. Tuota tilannetta Windsor kuvailee Perezin kannalta noloksi ja Alonson puolesta mahtavaksi.
– Ilman DRS:ää en usko hänen päässeen Perezin ohi takasuoralla, mutta tällä kertaa pääsi ja hän teki sen kauniisti, hehkutti Windsor Alonsoa.
Perezillä on voimassaoleva sopimus Red Bullin kanssa ensi kaudesta ja tallikaveri Verstappenin dominointi on kenties hieman hillinnyt tuulta meksikolaisen tontilla. Verstappenin dominanssin myötä Red Bullille on ollut käytännössä yhden tekevää mitä toisessa autossa tapahtuu, mutta mikäli muut saavat tulevaisuudessa tallia kiinni, tarvitaan energiajuomatallissa toiseltakin kuljettajalta paukkuja.
Perez käy taistelua MM-sarjan kakkostilasta sekä kenties myös omasta kunniastaan tällä hetkellä Mercedeksen Lewis Hamiltonia vastaan, joka on 32 pistettä meksikolaista perässä kautta ollessa enää vain kaksi kilpailua jäljellä.
LUE MYÖS: Max Verstappen pyyhkäisi uusiksi 71 vuotta vanhan ennätyksen
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- Lewis Hamilton ja Max Verstappen päätyivät melkein tallikavereiksi – Red Bull -pomolta yllätyspaljastus tuoreista sopimusneuvotteluista