F1-tulokas ”keuli” autollaan Brasilian harjoituksissa – Max Verstappen joukon peräpäässä
Brasilian kisaviikonlopun ensimmäinen ja ainoa harjoitussessio päättyi mielenkiintoisissa asetelmissa.
Session nopeimman ajan kellotti Ferrarin Carlos Sainz. Espanjalainen sai rinnalleen tallikaverinsa Charles Leclercin. Ferrari-kaksikon perään asettui Mercedeksellä hyvässä vauhdissa ollut George Russell.
Erikoisin tilanne nähtiin F1-tulokas Logan Sargeantin Williams-kilpurissa. Amerikkalaiskuski joutui useaan otteeseen ihmettelemään tallilleen autonsa kadonnutta pitoa mutkissa. Uusintakuvat osoittivat, että amerikkalainen keuli kahden takarenkaan varassa autollaan.
Viaplayn asiantuntija Ossi Oikarinen epäili kyseessä olevan vika auton taka-akselissa. Lopulta myös talli otti Sargeantin ihmettelyn tosissaan, kutsuen nuorukaisen varikolle.
Mestaritalli Red Bullin päivä alkoi sateisesti. Maailmanmestari Max Verstappen kärsi pidon puutteesta läpi aamun, eikä tuntunut löytävän vauhtia. Lopulta hollantilainen oli vasta sijalla 16. Hänen peräänsä asettui Valtteri Bottas. Suomalaiskuljettaja keskittyi kisavauhdin löytämiseen.
Brasilian aika-ajot ajetaan sprinttiviikonloppuna poikkeuksellisti jo tänään perjantaina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa
- Suomalainen teinisensaatio yllätti kaikki EM-debyytissä: ”Muut ajoivat jo silloin, kun olin vaipoissa”