Suomen formulatoivo Tuukka Taponen nousee entistä kovempaan formulasarjaan – ”Kaikki ovat olleet Tuukasta kiinnostuneita”
Suomen tämän hetken suurin tulevaisuuden formulalupaus Tuukka Taponen nousee ensi kaudella sarjaporrasta ylemmäs formulasarjoissa. Asian paljasti Ilta-Sanomille Taposen asianhoitaja Jussi Kohtala.
Taponen nähdään ensi kaudella Formula Regional -sarjassa (FRECA), mutta tuleva talli ei ole vielä tiedossa. Joka tapauksessa F4-sarja jää taakse ja Taponen pääsee kaasuttelemaan entistä nopeammilla kilpureilla. FRECA-autot ovat sekuntitolkulla F4-autoja nopeampia ja lähentelee F3-auton ominaisuuksia.
– Kaikki Regionalin kärkitallit Premasta lähtien ovat olleet Tuukasta kiinnostuneita. Suunnitelma on olla ensi kaudella menestyvässä tallissa, avaa Kohtala.
16-vuotias Taponen debytoi mahtavalla tavalla Lähi-Idän F4-sarjassa alkuvuodesta sijoittuen kokonaispisteissä toiseksi ja ollen tulokkaista paras. Tämän jälkeen suomalaisella oli edessä kovatasoinen Italian F4-sarja, jossa tulokset ovat olleet vaihtelevia.
Vahvat näytöt juuri oikeaan paikkaan
Taponen täräytti kuitenkin sarjan päätösviikonlopulle kovat ja ennen kaikkea tasaiset näytöt pöytään. Nuorukainen tykitti kolmessa luokkalähdössä kahdesti toiseksi ja kertaalleen kolmanneksi. Samalla vahva päätös siivitti Taposen loppupisteissä hienosti viidenneksi. Tulokkaiden pisteissä Ferrarin akatemiakuski oli Arvid Lindbladin jälkeen toinen, joka on puolestaan Red Bull -akatemian kuljettaja.
Lohjalaisen F4-kauteen Italiassa mahtui keväällä myös yksi voittokin, mutta alkukausi oli kokonaisuutena melko tuskaistakin aika-ajoin erinäisistä syistä.
– Talli teki virheitä, auton kanssa oli ongelmia ja myös Tuukka teki ajovirheitä. Välillä oli vaikeaa, ja Tuukka yritti monin keinoin korjata tilannetta. Hän yritti myös muuttaa luontaista ajotyyliään sopivammaksi autolle, mutta se vain huononsi asioita, jatkaa Kohtala.
Taposen tiimin suunnitelmana on ajaa ensi kaudella vastaava kausi kuin tänä vuonna, eli ensin Lähi-Idän Formula Regionalia, jonka jälkeen myös Euroopan sarjan. Taposen talli jää ainakin vielä tässä kohtaa pimentoon, mutta tavoitteena on saada suomalainen jälleen kilpailukykyiseen autoon.
Ajohommat tulevat ainakin jatkumaan ja tie Taposella on ylöspäin, mutta se ei vielä itsessään takaa jatkoa Ferrari-akatemiassa. Kuljettajat arvioidaan vuosittain, eikä Kohtala avaa tässä kohtaa enempää lohjalaisen tilannetta italialaisjättien tuesta jatkossakin.
– Katsotaan, riittääkö Tuukan kausi jatkoon vai ei. Se selviää, kun he julkaisevat omia juttujaan, muotoili Kohtala.
LUE MYÖS: Red Bull -pomon savustus alkanut? Vanhan kehäketun tulevaisuudesta äänestys tällä viikolla
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin