Valtteri Bottaksen taktiikka napsahti kerrankin nappiin – ”Hyvää vauhtia ja vähän tuuriakin”
Alfa Romeon Valtteri Bottas kaasutteli sunnuntaina Italian GP:ssä odotuksiin nähden hyvän kilpailun.
Ruudusta 14 matkaan lähtenyt suomalainen selvitti Monzan vauhtitemppelin metkut yhden pysähdyksen taktiikalla ja onnistui nappaamaan pitkästä aikaa yhden MM-pisteen sijoittumalla kymmenenneksi.
– Tänään meni kaikki nappiin ja taktiikka onnistui. Vauhti oli ihan hyvää ja oli vähän tuuriakin, että Oscar Piastrilla oli ongelmia, niin päästiin yksi sija paremmaksi ja auttoi pisteille, purkitti Bottas Viaplaylle.
Kansainvälinen tv-ohjaaja missasi tilanteen, josta Williams-kuljettaja Logan Sargeantille langetettiin viiden sekunnin aikasakko osumasta Bottaksen kanssa. Suomalainen ohitti tyylikkäästi yhdysvaltalaisen ulkokautta Monzan ensimmäisessä shikaanissa, jonka jälkeen seuraavan suoran päätteeksi Williams ajautui Alfa Romeon kylkeen.
– Nelosmutkassa puolustin ja olin ulkopuolella, mutta vähän edellä kuitenkin. Sitten sillä meni eturenkaat lukkoon ja osui mun kylkeen. Kummallakin tuli vähän vahinkoa, mutta mulla onneksi vähän vähemmän, kertoi Bottas tilanteesta.
Bottas kasvatti kauden pistesaldonsa kuuteen MM-pisteeseen ja kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Singaporessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!