Uuden sukupolven F1-autot hajottanut McLaren-tähden selän – ”Joka ilta kipuja”

McLarenin F1-tähti Lando Norris paljastaa kärsineensä rajuista selkäkivuista viime kauden alun jälkeen, kun uuden sukupolven F1-autot otettiin käyttöön.
Viime kaudella suuri puheenaihe oli autojen runsas pomppiminen (engl. porpoising), joka laittoi kuljettajien fyysiset rahkeet koville. Norris ei ollut ainoa, joka valitteli kivuista, mutta brittikuljettajalle on jäänyt pysyviä vaivoja, joista kärsii edelleen.
Kivut ovat rajoittaneet veikeän brittitähden elämää ja hän on sanojensa mukaan joutunut rajoittamaan jopa rakasta golfharrastustaan ja käymään jatkuvasti enemmän fysioterapiassa, jotta selkä pelittää.
– Minun täytyy venytellä ja tehdä kaikenlaisia venytyksiä aamulla, päivällä sekä illalla ja ennen jokaista ajosessiota. Ilman niitä olen joka kerta vaikeuksissa sen kanssa, paljastaa britti RaceFansille.
– Jopa ratakävelyitä on pitänyt lyhentää, koska sellainen vaikeuttaa heti. Joitain harrastuksia on pitänyt vähentää, kuten golfia ja muita lajeja, joissa pitää paljon kävellä.
Norrisin mukaan kyse ei ole pelkästään nykyisistä F1-autoista, vaikka brittikuljettaja samalla toivookin autojen menevän jälleen pehmeämpään suuntaan, kuten hänen aloittaessaan uransa kuninkuusluokassa.
– Kyse ei ole pelkästään kilvanajosta, vaan muistakin asioista, joiden kanssa joudun päivittäin painimaan. Toki muutokset autoissa eivät ole missään nimessä auttaneet viime vuosina, jatkaa Norris.
Kivut äityivät viime kaudella pahoiksi ja Norris paljastaa runsaiden kipujen tulleen päivittäisiksi. Samalla menivät yöunetkin, eikä tällainen kombinaatio helpota F1-kuljettajan arkea. Nykyisin tilanne on jo onneksi parempi ja Norris on oppinut elämään asian kanssa.
– Kyse on pienistä jutuista, joita en tajunnut, mutta ovat nykyään helpottaneet asian kanssa. Olen iloisempi nyt ja olisihan se mukavaa pelata enemmän golfiakin pyöräilyn ja juoksemisen lisäksi, toteaa Norris.
– En panisi pahakseni, jos mentäisiin takaisin pehmeämpiin autoihin kaudeksi 2026. Jotain sellaista, kun ne olivat 2019-21. Minulle on jouduttu tekemään aika paljon penkkejä ja olemme treenanneet alaselkää enemmän vahvistaaksemme sitä, jutteli McLaren-kuljettaja.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa