F1-sarjan mahtitalli todellisissa vaikeuksissa Singaporessa? – ”Olimme huonompia kuin odotimme”
F1-kauden ylivoimainen ykkösnimi Max Verstappen ei löytynyt perjantain harjoituksissa tutuilta sijoituksilta tulosluettelossa.
Red Bull -talli marssii Singaporen kisaviikonloppuun edelleen kuluvan kauden voittamattomana tiiminä, mutta perjantain harjoituksien perusteella muilla saattaa olla iskun paikka pomppuisella ja kinkkisellä Marina Bayn katuradalla.
Energiajuomatallin autot näyttivät harjoituksissa levottomilta ja etenkin kilpurin peräpää vaikutti vikuroivan runsaasti. Perjantain toisessa harjoituksessa auringon laskettua mahtitallin autot jäivät tulosluettelossa sijoille seitsemän ja kahdeksan. Sergio Perezin sekä Verstappenin ero kärkimies Carlos Sainziin oli hurjat seitsemän kymmennystä.
Verstappen kertoi harjoituksien jälkeen heidän olevan kenties ensimmäistä kertaa tällä kaudella totisissa ongelmissa auton balanssin kanssa ja kilpurin vikurointi pukkaa runsaasti lisäkymmenyksiä kierrosaikaan.
– Olimme huonompia kuin odotimme. Olin vaikeuksissa auton balanssin kanssa, kertoo Verstappen perjantain annista Autosportille.
Työtä riittää lauantain kolmanteen harjoitukseen ja hollantilaisen mukaan he joutuivat kokeilemaan monia erilaisia asetuksia, joista osa toimi ja osa ei.
– Muutamia juttuja, joita emme ymmärrä, joten täytyy katsoa. Yritämme parantaa, mutta ero Ferrariin oli aika iso, tuumasi Verstappen.
Syytä suurempaan huoleen ei kuitenkaan Red Bullilla liene, sillä kisavauhdissa energiajuomatalli oli edelleen vahvin, vaikkakin erittäin niukasti F1-sarjan nettisivuston analyysin perusteella.
Runsaan päivityspaketin kanssa Singaporeen rymistelevän McLarenin vauhti oli vakuuttavaa, sillä brittitalli oli kisavauhdissa heti Red Bullin perässä toisena. Ferrari vaikuttaa Monzan tapaan vahvalta yhdellä kierroksella, mutta kisavauhdissa taas italialaistallilla tuntuu olevan tekemistä.
Lauantain kolmas harjoitus käynnistyy kello 12:30 Suomen aikaa. Aika-ajot ovat ohjelmassa puolestaan kello 16:00.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki