Max Verstappen paukuttelee ennätyksiä uusiksi – nämä merkkipaalut rikottavissa vielä tällä kaudella

Red Bullin ja ennen kaikkea Max Verstappenin ylivoimainen dominointi on tuonut kuluvalla kaudella jo useita merkkipaaluja ja lisää on tulossa. Motorsport.com listasi seitsemän ennätystä, jotka hollantilaisella on vielä käsiensä ulottuvilla tänä vuonna.
1. Eniten perättäisiä osakilpailuvoittoja
Verstappen on ennen viikonlopun Hollannin GP:tä kaasutellut peräti kahdeksan kertaa peräjälkeen ruutulipulle ykkösenä. Ennätystä tällä osa-alueella pitää vielä tässä kohtaa hallussaan nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel.
Saksalainen nappasi huippuvuosinaan Red Bullilla kaudella 2013 yhdeksän perättäistä voittoa, joten Verstappenilla on kotikilpailussaan mahdollisuus sivuta saksalaismestarin ennätystä. Kuluvan kauden voittotahdin huomioiden tässä ennätyksessä ei liene liikaa jännitettävää tilastonikkareille.
2. Eniten osakilpailuvoittoja yhdellä kaudella
Tämän ennätyksen hollantilainen kurvaili romukoppaan jo viime kaudella hänen napatessaan hurjat 15 voittoa. Aiempi ennätys oli tuolloin Vettelin sekä Michael Schumacherin hallussa. Saksalaismestareiden ennätys oli 13 voittoa ja tässäkään kohtaa ei kannata turhaan hengitystä pidättää, mikäli kilpakumppanit eivät löydä roimasti lisävauhtia laitteisiinsa.
Pian kolminkertaiseksi mestariksi kruunattavalla Verstappenilla on jo kymmenen voittoa tältä kaudelta taskussaan, kun kaudesta on ajamatta niin ikään kymmenen kilpailua. Kuusi voittoa vähintään riittää laittamaan ennätyskirjat jälleen uusiksi.
3. Eniten pisteitä yhden kauden aikana
Tämän tilaston kohdalla täytyy muistaa nykyinen kilpailumäärä sekä sprinttikilpailut ja nopeimmista kierroksista saatavat lisäpisteet. Verstappenin pistekeskiarvo 26,16 per kilpailu on mykistävä lukema joka tapauksessa.
Tässäkin kohtaa lentävä hollantilainen jahtaa viime kaudella tekemäänsä ennätystä, joka päättyi 454 MM-pisteen suuruiseen voittoon. Tämäkin ennätys on nykyvireellä pamahtelemassa reippaasti uusiksi etenkin vielä kolmen sprinttikilpailun myötä, jotka ajetaan Qatarissa, Austinissa sekä Sao Paulossa.
4. Suurin piste-ero mestarin ja toiseksi sijoittuneen välillä
Tätä merkkipaalua pitää vieläkin hallussaan niin ikään Red Bullilla aikoinaan dominoinut Vettel. Tässäkin kohtaa näyttää siltä, että nelinkertaisen mestarin nimi pyyhitään pois, sillä Verstappenin MM-johto on jo tällä erää F1-kautta hurjat 125 pistettä.
Verstappen pääsi jo viime kaudella lähelle, sillä hän voitti mestaruuden hurjalla 146 pisteen erolla Ferrari-kuljettaja Charles Leclerciin nähden ennätyksen ollessa 155 pistettä. Vettel naputteli kyseisen tilaston uusiksi viimeisenä mestaruuskautenaan 2013, jolloin toiseksi sijoittuneella Fernando Alonsolla ja Ferrarilla ei ollut asiaa Red Bullin vauhtiin.

Kuva: Getty Images
5. Voittoja eniten eri lähtöruuduista
Ensimmäisenä seitsemänä vuotenaan kuninkuusluokassa Verstappen oli voittanut kilpailuita vain neljästä ensimmäisestä lähtöruudusta, mutta viime kaudesta eteenpäin hollantilaismestari on painellut voittoon mistä ruudusta milloinkin.
Ennen kesätaukoa Verstappen lisäsi yhden lähtöruudun voittokirjoihinsa napatessaan ykköspaikan kuudennesta ruudusta Belgian GP:ssä. Samalla Verstappen sivusi Alonson nimissä olevaa ennätystä. Kymmenen ensimmäisen lähtöruudun joukossa on enää vain viides ja kahdeksas paikka, josta Verstappen ei ole voittoon kaasutellut. Kokonaisuudessaan Verstappen sekä Alonso on juhlinut korkeimmalla korokkeella yhdeksältä eri lähtöpaikalta.
6. Eniten johtokierroksia kauden kilpailukierroksista
Verstappen on johtanut tällä kaudella jo vaatimattomat 567 kisakierrosta ja on hyvää tahtia matkalla rikkomaan tälläkin osa-alueella vielä ennätystä hallussaan pitävän Vettelin 739 johtokierrosta kaudella 2013.
Nykytahdilla hollantilainen saattaa rikkoa hurjan tuhannen johtokierroksen rajapyykin, mikäli pitää nykyisen johtoprosenttinsa. Ennen Hollannin GP:tä Verstappen on johtanut 78 prosenttia kuluvan kauden kilpailukierroksista. Prosentuaalisestikin ennätys on menossa heittämällä uusiksi, sillä Vettel johti kaudella 2013 65 prosenttia kaikista kilpailukierroksista.
7. Eniten peräkkäisiä palkintosijoja
Tämän ennätyksen kohdalla saadaan selata pitkälle ennätyskirjaan jo pölyttyneille sivuille saakka. Kyseinen merkkipaalu on legendaarisen Michael Schumacherin nimissä ja on pysynyt koskemattomana jo yli kaksi vuosikymmentä.
Seitsenkertainen saksalaislegenda kaasutteli vuonna 2002 kauden jokaisessa kilpailussa kolmen sakkiin ja sitä seuraavalla vielä kahdessa ensimmäisessä karkelot päättyivät kuohujuoman suihkutteluun. Näin ollen Schumacher naulasi perättäisten palkintosijojen ennätyksensä 19 osakilpailun mittaiseksi.
Viime kauden Abu Dhabin GP:stä saakka Verstappen on seissyt palkintokorokkeella 13 kertaa peräjälkeen ja tilastossa on Schumacherin lisäksi edellä enää Alonso sekä Lewis Hamilton. Alonson oma ennätyslukema on 15 ja Hamiltonin puolestaan 16. Hollantilaisen pitäessä putkensa päällä, olisi ennätys mahdollista napata tallikaveri Sergio Perezin kotikilpailussa Meksikossa myöhemmin tällä kaudella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa