Hollannin harjoituksissa peräti kolme keskeytystä – F1-debutantti teki tuttavuutta seinän kanssa
Hollannin kisaviikonlopun viimeinen harjoitussessio saatiin lopulta läpivietyä katkonaisesti.
Sateinen sää tuotti rutkasti vaikeuksia vaativalla radalla, mikä nähtiin punaisten lippujen määrässä. Peräti kolme kuljettajaa aiheutti keskeytyksen 60 minuuttisen aikana.
Ensimmäinen epäonninen oli Haasin Kevin Magnussen. Tanskalainen otti perjantaina ensimmäisen harjoituksen keskeyttäneestä tallikaveri Nico Hülkenbergistä, ja spinnasi auton valliin radan ensimmäisellä sektorilla. Magnussenin autoa ei saatu enää liikkelle, joten nosturin tehtävänä jäi poistaa auto radalta.
Hetki myöhemmin ja oli Alfa Romeon Zhou Guanyun vuoro laittaa homma seis. Zhoun auto vältti tallin onneksi vahingot, mutta radan viimeisessä mutkassa hietikolle spinnannut kiinalainen jäi jumiin. Näin sessio pysäytettiin toista kertaa.
Eilen kätensä murtaneen Daniel Ricciardon korvannut huippulupaus Liam Lawson teki niin ikään tuttavuutta seinän kanssa. Nuorukainen menetti autonsa hallinnan samassa kohtaa kuin Magnussen, ja pyörähti seinään. Lawson selvisi säikähdyksellä, tuhoten vain etusiipensä. Uudessa autossa kääntyminen kesti kuitenkin sen verran pitkään, että kilpailunjohto päätti pysäyttää session.
Tulostaulu eli session loppupäässä, kun rata kuivui session alkupäähän verrattuna. Session kärkiajan kellotti Max Verstappen. Häntä seurasivat George Russell sekä Sergio Perez. Valtteri Bottas oli mainiossa vauhdissa selvitessään kahdeksanneksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia