F1-konkari Fernando Alonso paljastaa uransa suurimman pettymyksen – ”Jos voisin mennä ajassa taaksepäin”
F1-sarjan ikänestori Fernando Alonso kertoo uransa suurimmasta pettymyksestä viimeisimmässä High Performance Podcast -ohjelman jaksossa.
Espanjalaista on jäänyt kalvamaan se tosiasia, ettei hän kyennyt voittamaan maailmanmestaruutta suuren ja mahtavan Ferrari-tallin puikoissa.
Alonso voitti uransa molemmat mestaruudet (2005-06) Renault´lla, jonka jälkeen hän piipahti McLarenilla ennen paluutaan takaisin ranskalaistalliin. Punaista paholaista vanha kettu käskytti kaudet 2010-14, mutta ei onnistunut kirkkainta kruunua saavuttamaan, vaikka kahdesti lähellä kävikin.
– Jos pystyisi menemään ajassa taaksepäin, niin muuttaisin joitain asioita. Mestaruuden voittaminen Ferrarilla olisi ensimmäinen asia, jos se olisi mahdollista, kertoo Alonso.
Alonso taisteli kahteen otteeseen tiiviisti maailmanmestaruudesta Ferrarilla ajaessaan, mutta Sebastian Vettel sekä Red Bull veivät pidemmän korren. Kaudella 2010 espanjalainen hävisi neljän pisteen turvin ja kaksi vuotta myöhemmin mestaruus matkasi kilpaveljelleen vaivaisen kolmen MM-pisteen erolla.
– Olin äärimmäisen pettynyt missatessani ne, mutta sitä on vaikeaa muuttaa. Se riippuu niin monista tekijöistä, jonka myötä sitä on vaikeampaa katua, sillä kaikki ei ollut omissa käsissäsi, veistelee vanha kettu.
Ferrarilla koettujen pettymyksien lisäksi iän myötä viisastunut espanjalainen muuttaisi muutakin, mikäli aikakoneen kaltainen vempain olisi olemassa. Alonso harmittelee nyt vuosia myöhemmin sitä, ettei hän osannut nauttia täysin rinnoin menestyksestään esimerkiksi mestaruusvuosinaan.
– Minun olisi pitänyt nauttia enemmän ja vähän elääkin elämää. Voitin mestaruuksia, mutta en muista juuri mitään niistä hetkistä, joka on surullista, tuumasi Alonso.
Alonso on ajanut loistavia kisoja tällä kaudella 42 vuoden iässä, eikä merkkejä rapistumisesta näy. Kuninkuusluokan kokenein kuljettaja majailee MM-pisteissä kolmantena kesätauon päättyessä ensi viikonloppuna Hollannin Zandvoortissa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty