Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner paljastaa ajankohdan, jolloin energiajuomajätti päätti tuupata Nyck de Vriesin sivuun palkkalistoiltaan.

Hollantilaiskuljettajan F1-ura ei ottanut tuulta alleen vakuuttavan viime kauden Italian GP:n jälkeen, jossa De Vries paikkasi Alex Albonia Williamsilla sijoittuen yhdeksänneksi. Vauhti ei riittänyt tällä kaudella tallikaveri Yuki Tsunodan kyytiin AlphaTaurilla ja kisaviikonloput olivat surkean vauhdin lisäksi virheiden täyttämiä.

Horner kertoo heidän asettaneen suuria odotuksia hollantilaiskuljettajan harteille, mutta suoritustaso ei lopulta riittänyt alkuunkaan.

– Tilanne alkoi käydä vaikeaksi Nyck de Vriesille. Häneen kohdistettiin odotuksia, vaikka hän olikin kokematon F1-kuljettaja, mutta todella kokenut kilpa-ajaja, avaa Horner F1 Nation Podcastissa.

– Yleisfiilis oli se, ettei hän oikein saanut asioita osumaan. Sen jälkeen kysymys oli vain vaihtoehdoista, jos alamme tekemään muutoksia.

De Vriesin paikan nappasi Red Bull -perheeseen täksi kaudeksi kolmoskuskin rooliin palannut Daniel Ricciardo. Hornerin mukaan heitä kiinnosti myös heidän ykköstallinsa näkökulmasta nähdä Ricciardon nykyisiä ominaisuuksia F1-auton puikoissa. Kokenut australialainen ajoi viime viikolla Silverstonessa Red Bullin RB19-kilpurilla rengastestin ja konkarin otteet riittivät vakuuttamaan kuskinvaihdon olevan järkevää.

Ricciardon kisakuskin pestistä päätettiin Hornerin mukaan nopeasti ja itse asiassa jo kesken hänen rengastestinsä.

Helmut (Marko) puhui Nyckin kanssa, koska hän oli se, joka hänet värväsi. Hän jutteli Nyckille asiasta ja se oli mielestäni Ricciardon testirupeaman 11:llä kierroksella, paljastaa Horner.

– Tilanne oli selkeä. Mietimme, että mitä järkeä meidän on odottaa, jos meidän kuitenkin täytyy tehdä jotain. Tulimme siihen tulokseen, että voimme samantien antaa Danielille 12 kilpailua aikaa näyttää, mihin hän pystyy, pyöritteli Red Bull -pomo.

Ricciardo nähdään ensimmäisen kerran tositoimissa AlphaTaurilla jo ensi viikonloppuna, kun vuorossa on Unkarin GP: