Lisää draamaa Australiassa? Haas protestoi kilpailun lopputulosta – talli uskoo ansaitsevansa palkintosijan
Australiassa aurinko on laskenut, mutta kohu aiemmin ajetun F1-kilpailun ympärillä jatkuu.
Tällä kertaa jatkotutkimuksesta vastaa amerikkalaistalli Haas. The Athleticin mukaan talli on jättänyt tuomaristolle protestin kilpailun lopputuloksesta.
GP päätettiin lopulta turva-auton takana Max Verstappenin ohittaessa ruutulipun ensimmäisenä. Päätös tapahtui juuri nähdyn uusintalähdön pohjalta, mikä päättyi useaan eri kolariin jo radan ensimmäisessä mutkassa. Punainen lippu liehui ennen ensimmäistä sektoriväliaikaa, joten kuljettajat palautettiin takaisin uusintalähtöä edeltäneille sijoituksille.
Tämä oli kova kolaus Haasille. Nico Hülkenberg oli noussut uusintalähdössä neljänneksi, mikä olisi lopulta muuttunut palkintosijaksi Carlos Sainzin rangaistuksen myötä. Haas ei ole koskaan aiemmin ollu kärkikolmikossa mukana.
Hülkenberg pudotettiin kuitenkin seitsemänneksi, mikä oli myös saksalaisen lopputulos. Haas pyrkii kuitenkin tekemään kaikkensa muuttaakseen kuskinsa kohtalon palkintopalliksi.
Jos Haasilla on todisteita siitä, että aikaisempi järjestys tulisi pitää, voi Hülkenberg napata uransa ensimmäisen palkintosijan itselleen sekä tallilleen.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki