EK19: Kalle Rovanperä tehnyt hurjaa nousua Kroatiassa – Esapekka Lappi varmistelee palkintosijaa
Kroatian MM-ralli on jatkunut sunnuntaina aamupäivällä. Ohjelmassa oli jo rallin toiseksi viimeinen erikoiskoe, jossa nopeinta kyytiä lasketteli menemään Toyotan Kalle Rovanperä.
Rallia johtaa edelleen Toyotallaan Elfyn Evans selvällä johdolla ennen Fordin Ott Tänakia. Suomen Esapekka Lappi on edelleen tukevasti palkintosijassa kiinni Hyundaillaan.
Rovanperä on jatkanut sunnuntaina eilisestä saakka alkanutta vahvaa menoaan. Rovanperä aloitti aamun pohja-ajalla ja päivän toisella pätkällä jäi pohja-ajasta vain 0,9 sekuntia. Viimeisimmällä vedolla tuloksena oli jälleen pohja-aika. Vaikean perjantain jälkeen suomalainen on noussut rallissa jo neljänneksi, vaikka parannettavaa jäi edelleen.
– Joo, tämä ei ollut hyvä pätkä meille. Kello ei toiminut kunnolla, joten menetimme startissa hieman aikaa, tuskaili Rovanperä.
Lapin kilpailun teemana on ollut oikeastaan lauantai-aamusta saakka ongelmien välttely. Vauhti ei ole riittänyt terävimpään kärkeen, mutta tällä taktiikalla on irtoamassa mukavat pisteet ilman ylimääräisiä takaiskuja.
– Taktiikka on ollut aika selkeä koko päivän, viittasi Lappi pätkän maalissa kolmannen sijan varmisteluun.
Kroatian MM-rallissa on jäljellä enää kello 14:15 Suomen aikaa starttaava Power Stage erikoiskoe, jossa on tuttuun tyyliin lisäpisteitä tarjolla. Rallin kokonaistilanne alla.
Kroatian MM-rallin tilanne, EK 19/20
- Elfyn Evans, Toyota
- Ott Tänak, Ford +28,1
- Esapekka Lappi, Hyundai +1:02,7
- Kalle Rovanperä, Toyota +1:30,0
- Sébastien Ogier, Toyota +1:36,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:27,9
- Pierre-Louis Loubet, Ford +3:51,1
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +7:41,3
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +7:54,7
- Emil Lindholm, Skoda (WRC2) +9:09,4
- Oliver Solberg, Skoda (WR2) +9:10,1
13. Sami Pajari, Skoda (WRC2) +10:05,4
LUE MYÖS:
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!