Lewis Hamiltonilta kovia syytöksiä tallinsa suuntaan – ”He eivät kuunnelleet minua”
Mercedes-tähti Lewis Hamilton käskee talliaan ottamaan vastuun surkeasta kauden avauksesta.
Hamiltonin mukaan Mercedeksen W14-kilpuria ei ole kehitetty hänen palautteensa mukaisesti. Mustat autot jäivät Bahrainissa kauas palkintosijoista ja jopa Aston Martin oli reilusti vahvempi kisa-auto.
Kilpailun jälkeen Hamilton kommentoi korrektisti tiimiradioon, että töitä sekä uskoa riittää parempien päivien näkemiseksi vielä tällä kaudella. Brittimestarilla oli kuitenkin hieman eri ääni kellossa hänen vieraillessaan BBC:n Chequered Flag –podcastissa.
– Viime vuonna kerroin heille auton ongelmista. Olen ajanut elämäni aikana niin monilla eri autoilla, että tiedän mitä se tarvitsee ja mitä ei, pamauttaa Hamilton.
– Kyse on vastuusta ja sitoutumisesta. Sinun täytyy osata sanoa, että ”Emme kuunnelleet sinua, eikä se ole sitä mitä pitäisi, joten meillä on töitä tehtävänä”, jatkaa Hamilton.
Hamiltonin mukaan erityisesti auton balanssia mutkissa täytyy parantaa ja etsiä kaikki mahdolliset heikot kohdat yhdessä tiiminä.
– Olemme edelleen moninkertaisia maailmanmestareita. He eivät vain saaneet sitä osumaan tänä vuonna, eikä viime vuonna, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö pystyttäisi jälleen kulkemaan oikeaan suuntaan, jutteli Hamilton.
Hamilton sijoittui Bahrainissa viidenneksi ja tallikaveri George Russell joutui tyytymään vasta seitsemänteen sijaan. Kausi jatkuu vajaan puolentoista viikon kuluttua Saudi-Arabian Jeddassa.
LUE MYÖS: Mercedeksellä pinna kiristyy – tallin tekniselle johdolle lätkäisty jo uhkavaatimus
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki