Entinen F1-sarjan johtaja pitää Lewis Hamiltonin ensimmäistä mestaruutta vääryytenä – ”Veisin sen pois jos voisin”
Entinen F1-sarjan kiistelty johtaja Bernie Ecclestone jatkaa ristiretkeään F1-legenda Lewis Hamiltonia vastaan. Kaksikko on ollut napit vastakkain jo vuosia.
Tällä kertaa Ecclestone ottaa kantaa britin ensimmäiseen mestaruuteen vuodelta 2008. Tällöin mestaruus ratkesi kirjaimellisesti kauden viimeisessä mutkassa, kun Hamilton teki ratkaisevan ohituksen vieden mestaruuden Ferrarin Felipe Massan hyppysistä.
Ecclestonen mukaan tulos on kuitenkin vääryys. Kauden aikana nähtiin yksi F1-historian kohutuimmista tilanteista, kun Renault nappasi voiton Singaporen GP:ssä Fernando Alonson johdolla. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että talli oli käskenyt kakkoskuski Nelson Piquet juniorin kolaroimaan tahallaan mahdollistaakseen Alonson voiton.
Ecclestone toivoo pystyneensä perumaan kilpailun tuloksen antaen mestaruuden lopulta Massalle. Sääntöjen mukaan vasta kaudella 2009 paljastunut juoni ei antanut Ecclestonelle sekä kumppaneille mahdollisuutta mitätöidä kilpailun tulosta.
– Siihen aikaan Formula 1 -kauden mestaruustulos tehtiin viralliseksi FIA:n palkintogaalan jälkeen. Hamilton sai palkintonsa, emmekä sen jälkeen voineet asialle mitään, Ecclestone kertoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Meidän olisi pitänyt mitätöidä kilpailun tulos ja jättää se pois pistelaskuista. Näin Hamilton ei olisi voittanut mestaruutta vaan Massa.
– Minulla on edelleen paha mieli hänen puolestaan. Hän teki kaiken oikein, mutta hänen mestaruutensa huijattiin pois. Samalla Hamiltonilla oli koko maailman onni puolellaan. Tänä päivänä veisin sen pois jo voisin.
– Minulle Michael Schumacher on tästä syystä edelleen ainoana kuskina mestaruustilaston kärjessä. Minua ei kiinnosta mitä tilastot sanovat nyt.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki