Valtteri Bottaksen suuri intohimo tarttunut jo tallikaveriinkin – ”Nykyään lähes joka päivä”
Alfa Romeon Valtteri Bottas tunnetaan suurena kahvin ystävänä sekä totisena suurkuluttajana. Bottas on muun muassa suomalaisen kahviyrityksen Kahiwa Coffee Roastersin osaomistaja.
Suomalaiskuljettaja on lukuisia kertoja nähty myös kisaviikonloppuisin kahvikuppi kädessä ja Bottaksen tapa on tarttunut jo tallikaveriinkin.
Uransa toiseen F1-kauteen valmistautuva Zhou Guanyu kertoo, että Bottaksen ansiosta satunnaisesta kahvin juojasta on kehkeytynyt nykyisin todellinen kahvihirmu.
– Ennen viime kautta join ehkä pari kahvia edellisen neljän tai viiden vuoden aikana. Nykyään lähes joka päivä ja suurimmaksi osaksi kisaviikonloppuisin, naureskeli Zhou Alfa Romeon autonjulkistustilaisuudessa.
Zhou kertoo, että Bottas on jo tyrkyttänyt kiinalaiselle hänen osaomistamansa kahvifirman ”mustaa kultaa”.
– Kokeilin ollessamme motorhomessa, jossa hän teki käsintehtyä kahvia ja se oli rehellisesti sanoen aika herkullista. En juo kuitenkaan vielä samoja määriä kuin hän, mutta täytyy sanoa kahvin pitävän hereillä ja auttaa minua keskittymään, kertoi Zhou.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?