Lewis Hamilton FIA:n uudesta säännöstä: ”Mikään ei muutu”
Mercedes-tähti Lewis Hamilton sanoo, että mikään ei estä häntä Formula 1:ssä puhumasta merkittävistä ongelmista, ja ettei mikään muutu FIA:n kiellosta huolimatta.
Kansainvälinen autourheiluliitto päivitti joulukuussa kansainvälisiä urheilusääntöjään, jonka myötä kuskeilta on kielletty henkilökohtaiset, poliittiset tai uskonnolliset kannanotot ilman erityislupaa.
Useat kuljettajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että FIA yrittää hiljentää kuskeja ja tukahduttaa heidän vaikutusvaltaansa tuoda julki kullekin tärkeitä epäkohtia maailmassa. Hamilton on ollut jo vuosia F1-sarjan äänekkäin kuljettaja näiltä osin.
Seitsenkertainen maailmanmestari otti aiheeseen kantaa Mercedeksen autonjulkistustilaisuuden yhteydessä keskiviikkona.
– Se ei yllätä, mutta mikään ei estä minua puhumasta asioista, johon minulla on suuri intohimo ja niihin liittyvistä ongelmista, sanoi Hamilton.
– Mielestäni lajilla on edelleen vastuu puhua ja lisätä tietoisuutta tärkeistä aiheista etenkin meidän matkustellessa kaikenlaisiin paikkoihin.
– Joten minun osaltani mikään ei muutu, paalutti Mercedes-tähti.
LUE MYÖS: Williams-tulokas luuli jo F1-unelmansa kuolleen – ”Olin siitä 100-prosenttisen varma”
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kova F1-huhu: Red Bullin suojatti nousemassa kuninkuusluokkaan
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”