F1-sarjan kolmipäiväiset talvitestit saatiin lauantaina päätökseen Bahrainissa. Talvitestien kierrosajoista ei kannata vetää suurempia johtopäätöksiä, mutta lyhyellä otannalla pystyi kuitenkin näkemään, että ketkä selvisivät vähäisillä ongelmilla ja keillä riittää vielä työsarkaa edessään.

AlphaTauri

AlphaTauri oli testien kierroskuningas ja Italiassa päämajaansa pitävä Red Bullin sisartalli kaasutteli Sakhirin radan yhteensä 456 kertaa ympäri. Yuki Tsunodan vauhdikkain noteeraus oli koko testien kuudenneksi nopein aika ja tallikaveri Nyck de Vries ajoi koko kuskikatraasta toiseksi eniten kierroksia. Tallin testit sujuivat sulavasti, eikä ainakaan siltä pohjalta tiimin ole vielä syytä menettää yöuniaan ennen ensi viikon avauskilpailua.

Williams

Perinteikäs brittitalli Williams selvisi testeistä yllättävän ongelmattomasti ja ovat ainakin luotettavuuden osalta paremmissa asemissa kuin vuosi takaperin. FW45-kilpuri pysähtyi kertaalleen radan varteen kolmipäiväisen testirupeaman aikana elektroniikkavian takia. Williams keräsi toiseksi eniten testikierroksia ja tallin kuljettajan Alex Albonin mukaan he ovat huomattavasti paremmin pelissä mukana nyt kuin vuosi sitten.

Ferrari

Italian ylpeys, Ferrari keräsi kolmen päivän aikana kaikista talleista kolmanneksi eniten kierroksia, eikä vauhtikaan näyttänyt huonolta. Vauhdikkaimmat kellotukset pysähtyivät ajoittain Red Bullin tuntumaan listan kärkipäässä, mutta työsarkaa riittää. Punaiset autot tuntuivat kärsivän runsaasta rengaskulumasta sekä pienistä suunnitteluvirheistä aeropuolella.

Haas

Haas-kuljettajat Nico Hülkenberg sekä Kevin Magnussen kierrättivät amerikkalaistallin kilpuria yhteensä 414 kierroksen verran kolmen testipäivän aikana. Haasin tuore kilpuri kiersi luotettavasti Sakhirin rataa ja ainoa ongelma oli testien avauspäivänä koettu lastentauti kaasun kanssa. Magnussenin vauhdikkain rykäisy riitti koko testien seitsemänneksi nopeimaan aikaan, joten tallipomo Günther Steinerin ei ihan vielä kannata lennätellä liiemmin ärräpäitä.

Red Bull

Viime kauden ylivoimainen mestari näytti, että pullat ovat tänäkin vuonna uunissa sangen mukavasti. RB19 tuntui istuvan Sakhirin rataan välittömästi kuin lapanen käteen, eikä heillä vaikuttanut olevan 413 ajetun kierroksen aikana ainuttakaan suurempaa ongelmaa. Koko testien nopein kierrosaika meni Sergio Perezin nimiin testien päätöspäivänä.

Alfa Romeo

Alfa Romeolla oli päällepäin katsottuna kaksijakoiset testit. Sveitsiläistalli napsi mukavan määrän kierroksia alleen ja Zhou Guanyun ”pressiveto” toisena päivänä siivitti heidät listan ykköseksi asti. Sen lisäksi Valtteri Bottas nakutti päätöspäivänä koko testirupeaman kolmanneksi nopeimman ajan. Alfa Romeo C43 kuitenkin aiheutti kahdesti punaiset liput luotettavuusongelmien vuoksi, mutta muuten tallissa voidaan pysyä optimistisina.

Mercedes

Rutistetun tetra-pakkauksensa harmaasta mustaan vaihtanut Mercedes ajoi talvitesteissä yhteensä 398 kierrosta, joka oli kaikista talleista neljänneksi vähiten. Brackleyn väki ei välttynyt ongelmilta, kun George Russell hyytyi kakkospäivänä radan varteen hydrauliikkaviasta johtuen. Lewis Hamilton ajoi koko testien toiseksi nopeimman ajan, mutta kilpuri itsessään näytti useasti todella epävakaalta ajaa, joten balanssi ainakin on vielä hakusessa.

Aston Martin

Aston Martin on pyörinyt viime päivinä otsikoissa muista syistä, kuin suorituksistaan talvitesteissä. Lance Strollin ajokunto on edelleen kysymysmerkki, joten Felipe Drugovich sai arvokasta rata-aikaa talvitesteissä kahden session verran. Vihreä auto kiersi Sakhirin radan yhteensä 387 kertaa ja yleisilme auton käytöksen suhteen vaikutti olevan todella positiiviinen.

Alpine

Alpine ajoi testeissä toiseksi vähiten kierroksia ja tiimillä vaikutti olevan vaikeuksia uuden laitteensa kanssa, vaikka Esteban Oconin mukaan kyseessä on selkeä parannus viime kaudesta. Päänvaivaa aiheutti etenkin auton taka-akseli, jonka kanssa ranskalaistallilla oli yllättäviä vaikeuksia etenkin varikkokäyntejä harjoitellessaan. Tulosluettelossa Alpinet täyttivät jatkuvasti loppupään puoliskoa ja esimerkiksi Oconin parhain noteeraus jäi koko testien hitaimmaksi.

McLaren

Katastrofaalisen viime vuoden alun jälkeen brittitallissa toivottiin kaikkea muuta kuin sitä, mitä he saivat. Heittämällä vähiten testikierroksia ja auto vaikuttaa ainakin alkuun olevan täysi susi, mikäli varikolta kantautuneisiin puheisiin on uskomista. Aerodynamiikan suunnittelu on mennyt metsään, eikä testausta helpottanut se, että kilpuria jouduttiin jatkuvasti vahvistamaan korjausteipeillä, jotta se pysyy edes kasassa.

Bahrainin talvitestien nopeimmat ajat

  1. Sergio Perez | Red Bull | 1:30,305 |
  2. Lewis Hamilton | Mercedes | 1:30,664
  3. Valtteri Bottas | Alfa Romeo | 1:30,827
  4. Charles Leclerc | Ferrari | 1:31,024
  5. Carlos Sainz | Ferrari | 1:31,036
  6. Yuki Tsunoda | AlphaTauri | 1:31,261
  7. Kevin Magnussen | Haas | 1:31,381
  8. George Russell | Mercedes | 1:31,442
  9. Fernando Alonso | Aston Martin | 1:31,450
  10. Guanyu Zhou | Alfa Romeo | 1:31,610
  11. Max Verstappen | Red Bull | 1:31,650
  12. Felipe Drugovich | Aston Martin | 1:32,075
  13. Lando Norris | McLaren | 1:32,165
  14. Nyck de Vries | AlphaTauri | 1:32,222
  15. Nico Hülkenberg | Haas | 1:32,466
  16. Logan Sargeant | Williams | 1:32,549
  17. Pierre Gasly | Alpine | 1:32,762
  18. Alex Albon | Williams | 1:32,793
  19. Oscar Piastri | McLaren | 1:33,175
  20. Esteban Ocon | Alpine | 1:33,257