Malttaako Honda pysyä taaskaan poissa? Uudet moottorisäännöt kiinnostavat japanilaisvalmistajaa

Honda on lyönyt F1-paluulleen lisää bensaa liekkeihin, heidän ilmoitettuaan olevansa kiinnostuneita kaudella 2026 voimaan tulevista uusista moottorisäännöistä.
Japanilaisvalmistaja jätti kuninkuusluokan taakseen jälleen kerran kauden 2021 päätteeksi, jolloin Honda ilmoitti heidän keskittävänsä resurssejaan siviiliautoilun puolelle kasvavien sähköautomarkkinoiden takia.
Honda kuitenkin piti vielä takaporttia auki F1-sarjalle, sillä he liisasivat Hondan moottorit Red Bullin käyttöön ennen tulevia uuden sukupolven voimanlähteitä. Red Bull perusti jopa oman moottoripajan heidän tehtaansa kylkeen ja japanilaisvalmistaja tarjoitui avittamaan prosessin alkutaipaleella.
Red Bullin menestyminen Hondan paketilla onkin houkuttanut moottorivalmistajaa tekemään täysimittaisen paluun sarjaan. Hondan logot itseasiassa koristivat jo uudemman kerran Red Bullin sekä AlphaTaurin autoja päättyneen kauden Japanin GP:stä lähtien.
Nykyisen järjestelyn on sovittu päättyvän kauden 2025 lopussa, jonka jälkeen Red Bullin on uskottu rakentavan itse uudet voimanlähteensä, mikäli he eivät löydä isoa valmistajaa mukaansa.
Porschen mukaantulo oli jo lähellä, mutta diilin kaaduttua Honda on jälleen tuupannut jalkaansa saksalaisjätin jättämään rakoon. Porschen ja Red Bullin liiton kariuduttua energiajuomatalli ilmoittikin toivottavan Hondan enemmän kuin tervetulleeksi, mikäli he tulevat toisiin aatoksiin. Etenkin, kun kauden 2026 voimanlähteissä sähköisillä elementeillä tulee olemaan merkittävämpi rooli, joka sopisi enemmän Hondan intresseihin.
Idea otti ensimmäisen askeleen eteenpäin, kun Hondan moottoriurheilupomo Koji Watanabe vahvisti heidän rekisteröineen kiinnostuksensa moottoreiden toimittamisesta 2026. Kyse on kuitenkin vasta muodollisesta ilmoittautumisesta FIA:lle, joka oli tehtävä joulukuun puoliväliin mennessä, mutta kiinnostusta ainakin tuntuu edelleen löytyvän.
– Olemme rekisteröityneet voimayksiköiden valmistajaksi 2026. F1-säännöt ovat muuttumassa hiilineutraalisempaan suuntaan, kommentoi Watanabe motorsport.com –sivuston mukaan.
– Sen lisäksi sähköistymistä on promottu, joten hiilineutraalius ja sähkö ovat niitä asioita, joita Honda edustaa, eli tavoitteet ovat samat.
Honda kuitenkin painotti edelleen, että kyseessä oli pakollinen/muodollinen ilmoittautuminen, jolla he vain yksinkertaisesti pitävät mahdollisuutensa toimia, mikäli Honda aikoo jälleen ryhtyä moottoritoimittajaksi.
LUE MYÖS: Red Bull -pomo ei yllättynyt Mattia Binotton lähdöstä – ”Vaikea paikka hänelle”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit