Yllätysnimi nousemassa formula ykkösiin ensi kaudeksi – tallipomolta suoraa tekstiä: “Ajaa varmasti F1-autolla”
Formula 1 -talli Williamsin tallipäällikkö Jost Capito myöntää nuoren amerikkalaiskuljettajan Logan Sargeantin olevan vahva ehdokas tallin kuljettajaksi ensi vuonna.
Williamsilla on huhuiltu Nicholas Latifi mahdollisista potkuista jo kesken tämän kauden, mutta tällä hetkellä näyttää, että tallille paljon taloudellista tukea tuova Latifi saisi jatkaa ainakin kauden loppuun saakka.
Alpinen varakuskin Oscar Piastrin lainapestistä Williamsille on pyörinyt huhuja, mutta ranskalaistalli halunnee pitää kultakimpaleestaan kiinni.
Uudeksi ehdokkaaksi on noussut jo kaksi F2-kisaa voittanut tulokaskuski Sargeant, joka kuuluu vieläpä Williamsin omaan junioriohjelmaan. Kolmanneksi F2-sarjassa noussut Sargeant on vakuuttanut otteillaan Capiton.
– Hän on vakuuttanut minut siinä, miten nopeasti hän on päässyt sinuiksi auton kanssa. Tämä on hänen ensimmäinen kautensa, mutta emme asettaneet hänelle paineita, joten hänellä on ollut aikaa kehittyä, Capito sanoi PlanetF1:n mukaan.
– Hän ajoi paalupaikan Paul Ricardilla ja hän oli todella vakuuttava. Hän ajaa varmasti F1-autolla tulevaisuudessa. Siitä olen varma, Capito jatkoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa