Toiseksi Kanadassa ajaneelta Carlos Sainzilta erikoinen väite – ”Olin ensimmäistä kertaa radan nopein kuljettaja”
Ferrarin Carlos Sainz ajoi kauden tasaisimman kilpailunsa Kanadassa, kun espanjalainen ohitti ruutulipun toisena. Sainz jäi vain sekunnin kilpailun voittaneesta Max Verstappenista.
Sainz jahtaa edelleen uransa avausvoittoa. Ferrari-kuski haastoi sunnuntaina vimmatusti, mutta lopulta Verstappen oli liian iso pala purtavaksi. Sainz oli kuitenkin tyytyväinen suoritukseensa Montrealissa. Espanjalaisen mukaan hän oli radan nopein kuljettaja ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
– Fiilikseni ovat kaksijakoiset. Voitto oli todella lähellä ja olin ensimmäistä kertaa tällä kaudella radan nopein kuljettaja, Sainz kommentoi F1Briefing-sivuston mukaan.
– Ajoin auton aivan rajoille kilpailun lopussa. Yritin painostaa Maxin virheeseen. Me olimme pari kymmenystä nopeampi koko kilpailun ajan, mutta ne eivät ole tarpeeksi ohittamaan täällä. Olin lähellä muutaman kerran, joten tulos on harmi.
– Olin koko kilpailun häntä nopeampi. Ilman turva-autoa olisin pystynyt pitämään hänet takanani. Se antaa meille toivoa.
Sainz toi Ferrarille arvokkaita pisteitä mestaruustaistoa silmälläpitäen. Charles Leclerc kiipesi joukon hänniltä lopulta viidenneksi. Samalla Sergio Perez keskeytti kilpailun teknisen vian vuoksi.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki