F1-sarjalta erikoinen päätös: Bakun aika-ajot viivästyvät lauantai-iltana – kuskit kilpailevat päivänvaloa vastaan

F1-sarja tiedotti lauantaina, että Azerbaidzhanin aika-ajojen alku viivästyy 15 minuutilla (17:15). Tämä on reaktio siihen, että kolmannet harjoitukset alkoivat 15 minuuttia myöhässä ensimmäisen mutkan vallien korjaustöiden vuoksi.
Sääntökirjassa lukee, että aika-ajot voidaan ajaa aikaisintaan kaksi tuntia viimeisen harjoitussession päättymisestä. F1-sarja ei kuitenkaan lyhentänyt harjoitusaikaa 15 minuutilla, vaan päätti ajaa koko session viivästyksestä huolimatta. Tämä siirtää siis myös aika-ajoa eteenpäin.
Tämä on hyvä uutinen laajasti moottoriurheilua seuraaville, sillä nyt F1-sarjan aika-ajot eivät mene päällekkäin legendaarisen Le Mans -kilpailun lähdön kanssa. Toisaalta tämä antaa paljon vähemmän pelivaraa aika-ajojen suorittamiselle.
Kuskeilla on vain reilu tunti aikaa suorittaa sessio ennen päivänvalon loppumista. Aurinko laskee Bakussa hieman kello 18:00 jälkeen. Viime vuonna aika-ajoissa nähtiin kolme punaista lippua. Tänä vuonna ei ajan suhteen samaan ole yksinkertaisesti varaa, tai aika-ajot jäävät kesken.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lance Stroll törttöili harjoituksissa – sai lähtöruuturangaistuksen
- Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- Tuukka Taponen ei yltänyt kärkivauhtiin Monacon aika-ajoissa
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Red Bull-pomo Max Verstappen-huhuista – ”Katsotaan, mitä tapahtuu”
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys