Monacon harjoituksissa nähtiin iso kolari – Valtteri Bottas pääsi vihdoin tositoimiin
Monacon kisaviikonlopun perjantain harjoitukset saatiin päätökseen. Session nopeimman ajan kellotti koko kauden teemassa pysyen Ferrarin Charles Leclerc. Monacolainen on kunnostautunut nappaamaan harjoituksia nimiinsä alkukaudella.
Monacolaista seurasi tiukasti tallikaveri Carlos Sainz. Kaksikon välinen ero oli vain neljä sadasosaa. Muutaman kymmenyksen päässä majailevat Red Bull -kaksikko Sergio Perez etunenässä.
Myös ensimmäinen kolari nähtiin Monacon vaativalla katuradalla. Kertaalleen kilpailun voittanut Daniel Ricciardo menetti autonsa hallinnan radan kolmannella sektorilla ajautuen seinään. Aussikuljettajan sekä hänen kisainsinöörinsä välillä koettiin myös kiusallinen radioviesti.
– Daniel, onko auto kunnossa, McLaren-pilttuusta kysyttiin.
– Noh, minä olen kunnossa, Ricciardo tivasi vastaukseksi.
– Hyvä että olet kunnossa. Me korjaamme auton, älä panikoi.
Myös Sebastian Vettel oli lähellä osumaa, mutta saksalainen onnistui pitämään kilpurinsa kurissa pahemman osuman välttämiseksi. Kuljettajat olivat kuitenkin iltapäivän session tavoin todella suurissa ongelmissa.
Valtteri Bottas pääsi vihdoin radalle tänä viikonloppuna. Koko ensimmäisen session moottorivian takia välistä jättämään joutunut suomalainen oli lopulta 13:ta toisessa harjoituksessa. Eroa Leclerciin oli lopulta noin kaksi sekuntia.
Mercedeksen komea vauhti tuntuu kadonneen Barcelonasta. George Russell oli kuudes, mutta eroa kärkeen oli noin seitsemän kymmenystä. Lewis Hamilton puolestaan oli noin puolitoista sekuntia Ferrareita hitaampi.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki

