Valtteri Bottas paljastaa suurimman eron Ferrarin sekä Mercedeksen moottoreiden välillä – suomalainen kallistuu italialaisvalmistajan puolelle
Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 jotain muuta kuin Mercedeksen moottoreita kilpuriinsa saanut Valtteri Bottas on tyytyväinen. Suomalaiskuljettajan alku Alfa Romeolla on ollut mainio ja pisteitä on tullut.
Bottaksen mukaan Ferrarin voimanlähteessä on kaksi suurta eroa, jotka antavat kuskille enemmän vapauksia ajaessaan. Ensimmäinen on kineettisen energian käyttö kilpailussa sekä moottorin antavat mahdollisuudet auton ajettavuuden kanssa.
– Ferrarin moottorin kanssa tuntuu, että moni asia tehdään manuaalisesti. Mercedeksen kohdalla esimerkiksi en voinyt valita akun antamaa tehoa hyökkäystä varten, vaan se oli automatisoitu, Bottas kommentoi The Race -julkaisulle.
– Ferrarin kohdalla, tai ainakin Alfa Romeolla, kaikki on kuljettajan harteilla. Se ei kuitenkaan haittaa minua, minusta on mukava hallita akkua sekä energiasyöttöä.
– Moottoritehossa ei ole eroa, joten Ferrari on selvästikkin ottanut askeleita eteenpäin viime kaudesta.
– Mutta se mitä moottori tekee auton ajettavuudelle on suuri muutos. Voimanlähde tuntuu todella voimakkaalta.
– Mutkan ulostulossa tuntuu, että minulla on paljon vaihtoehtoja, miten aggressiivisesti haluan ajaa, mitä vaihdetta käytän ja niin edelleen. Se on suuri plussa tässä moottorissa.
Bottas on ollut pisteillä joka kilpailussa, missä suomalainen on ohittanut ruutulipun. Jeddassa kilpailu päättyi lyhyeen auton ylikuumenemisen takia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”