Max Verstappenilta tärkeä voitto Imolassa – Valtteri Bottakselta jälleen loistava kilpailu
Kauden neljäs F1-kilpailu pättyi Max Verstappenin ylivoimaiseen voittoon. Alusta loppuun johtanut hollantilainen ei katsonut lähdön jälkeen taakseen, vaan voitti kilpailun 15 sekunnin turvin.
Palkintopallille pääsivät myös Sergio Perez sekä Lando Norris. Ensimmäisissä kilpailuissa kyykännyt McLaren on kääntänyt kautensa ympäri nopeasti.
Ferrarille viikonloppu oli lopulta katastrofi. Italialaistallin kuljettajat toivat kotiin ainoastaan kahdeksan pistettä. Carlos Sainz keskeytti avausmutkassa jäädessään hiekalle jumiin Daniel Ricciardon osuessa espanjalaiseen.
MM-kärkinimi Charles Leclerc oli kiinni kolmannessa sijassa, mutta ajovirhe aivan loppuhetkillä pudotti miehen järjestyksessä alaspäin. Leclerc ylitti maaliviivan sijalla kuusi.
Päivän suurimmat onnistujat olivat Mercedeksen George Russell sekä Alfa Romeon Valtteri Bottas. Russell onnistui pitämään suomalaisen takanaan juuri ja juuri napaten neljännen sijan. Bottas oli viides.
Kärkikymmenikköön mahtuivat myös Yuki Tsunoda, Aston Martinin ensimmäiset pisteet napannut Sebastian Vettel, Kevin Magnussen sekä Lance Stroll. Lewis Hamiltonin viikonloppu oli todella surkea. Hamilton ei edennyt kilpailussa juuri ollenkaan, joten mies oli vasta sijalla 13.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?