Viaplayn F1-tiimin asiantuntija Ossi Oikarinen avasi katsojille uusien F1-kilpureiden testeissä nähdyssä sivuvaikutuksesta. Autot nähtiin ”pomppivan” ylös alaisin erityisesti suorilla. Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc myönsi saaneensa pahoinvointia ilmiöstä.

Oikarinen kertoo, että ilmiö ei ole kuitenkaan täysin uusi sarjalle. Edellisen kerran pomppimisesta oli haittaa 80-luvulla.

– Kyse on vanhasta ilmiöstä. Silloin ajettiin myös samanlaisella maaefektiautolla. Auton pohjalevy menee lähemmäs maata, ja mitä lähempänä se on, niin sitä enemmän downforcea se tuottaa, Oikarinen aloitti.

– Se toimii näin, kunnes pohjalevyn toiminta sekä diffuusori sakkaa, jolloin auto on jousituksen varassa ja pomppaa takaisin ylöspäin. Tämä tapahtuu nopeasti, mikä hidastaa autoa.

Oikarisen mukaan kyseinen ilmiö aiheutti rutkasti päänvaivaa Alfa Romeolla, ja oli suuri syy siihen, miksi Valtteri Bottakselle kertyi niin vähän kierroksia.

– Alfan testi oli täysi katastrofi. Suuri ongelma oli auton pohjan kiinnittäminen runkoon. Juuri tästä pomppisesta johtuva dynaaminen efekti repii autoa niin paljon, että pohjan kiinnikkeet yksinkertaisesti irtosivat.

– Korjaustöitä oli todella vaikea tehdä radalla.