Entinen F1-kuski ennustaa kipinöitä Ferrarin sekä Red Bullin välille – ”En usko Leclercin koskaan antaneen sitä anteeksi hänelle”
Bahrainin avauskilpailussa nähtiin mainiota taistelua, kun Charles Leclerc sekä Max Verstappen taistelivat voitosta. Kärkikamppailu ei ole kaksikolle uutta, sillä nuorukaiset ovat olleet napit vastakkain karting-ajoista saakka.
F1-sarjassa kaksikon ehkä pahamaineisin tilanne nähtiin kaudella 2019 Itävallassa. Tällöin Verstappen nappasi voiton Leclerciltä rajuin ottein aivan kilpailun loppuhetkillä. Verstappen ohitt Leclercin vain kaksi kierrosta ennen maalia puskien monacolaisen radalta. Tilanteesta ei kuitenkaan tuomittu rangaistuksia.
Leclerc teki Bahrainissa selväksi, ettei Verstappenin rajut otteet radalla tule säikäyttämään häntä.
– Max on aggressiivinen radalla, mutta niin olen minäkin, 24-vuotias kommentoi kilpailun jälkeen.
Entinen F1-kuski sekä nykyinen asiantuntija Anthony Davidson uskoo, että kyseinen tilanne pyörii edelleen Leclercin mielessä.
– Tämä kaikki tuntuu kumpuavan vuoden 2019 Itävallan kilpailusta. Silloin Max jahtasi Charlesia ja ohitti tämän lopulta työntäen hänet pois radalta, Davidson aloitti Sky Sportsille.
– En usko Charlesin koskaan antaneen tätä hänelle anteeksi. Uskon Charlesin kohtelevan Maxia siitä lähtien täysin eri tavalla, mikä näkyi Bahrainissa.
– Maxin täytyy miettiä uudestaan, miten hän haluaa kilpailla Leclerciä vastaan.
Alta näet Bahrainin avauskilpailun jännittävät huippuhetket.
LUE MYÖS:
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki