Entinen F1-kuljettaja tylyttää F1-fanien käytöstä viime kaudella – ”Tämä on moottoriurheilua eikä jalkapalloa”
Entinen F1-kuljettaja Christijan Albers ei ole tyytyväinen moottoriurheilufanien käytökseen viime kaudella. Useassa osakilpailussa paikan päällä olleet katsojat kunnostautuivat buuaamaan erityisesti Lewis Hamiltonia sekä Max Verstappenia.
Albersin mukaan kyseinen käytös ei kuulu moottoriurheilutapahtumiin. Hollantilainen muistaa kuulleensa buuausta urallaan vain kerran Itävallassa 2002. Tällöin Rubens Barrichello määrättiin antamaan voittonsa Michael Schumacherille kilpailun viime hetkillä.
– Minusta se (buuaus) on todella kamalaa. En ole moottoriurheilu-urallani törmännyt tällaiseen kuin kerran Itävallassa. Silloin Barrichello päästi Schumacherin ohitse, Albers kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Moottoriurheilu ei ole mitään jalkapalloa. Meidän tulisi kannattaa kaikkia, tietysti tässä tilanteessa enemmän Max Verstappenia. Mutta buuauksella ei ole paikkaa moottoriurheilussa.
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun