F1-tekniikkagurulta hurja ennustus uusista sääntömuutoksista – ”Muutama talli tulee sössimään pahasti”

Mercedeksen johtava tekninen insinööri James Allison uskoo, että jotkin F1-talleista tulevat epäonnistumaan autojen sovittamiseen uusiin sääntömuutoksiin.
Kuninkuusluokka haluaa tehdä kilpailusta radalla entistä parempaa, joten tekninen johto on laatinut rutkasti muutoksia autojen rakenteeseen. Tallit joutuvat teoriassa aloittamaan puhtaalta pöydältä autojensa rungon sekä aerodynamiikan rakentamisen.
Innovaatio on aina ollut osana F1-sarjaa, joten tallit yrittävät luonnollisesti keksiä tapoja nousta kilpailijoidensa eteen. Tämä vaatii paljon riskejä kehitysprosessissa.
Monessa kehityksessä mukana ollut Allison uskoo, että jotkut tallit tulevat tekemään vääriä valintoja, jotka saattavat pilata usea kuljettajan kauden vuonna 2022.
– Voin kuvitella, että suurten muutosten takia jotkut autot tulevat sössimään kehityksen pahasti. Muutamalla tallilla voi olla edessä todella raskas vuosi, Allison kommentoi Mercedeksen YouTube-kanavalla.
– Uskon, että jokaisella tallilla tulee olemaan kehityskohta, jossa jotain jätetään pöydälle. Tulemme katsomaan muita autoja ja miettimään, ”miten me emme keskineet tuota”?
– Jokaiselle tallille tulee kiire kehityksen kanssa ensi kaudella. En usko, että saamme paljoa unta kauden aikana.
Mercedes julkistaa uuden aikakauden kilpurinsa 18. helmikuuta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat