Kommentti: Arvoisa formulakansa – nautitaan vielä viimeisen kerran!
Sunnuntai 12.12.2021 jää muistiin varmasti monella tapaa. Käsillä on uskomattoman mestaruustaistelun Grande Finale ja luvassa on varmasti tunnemyrskyä suuntaan, jos toiseen.
Suomalaisittain katsottunakaan ei latausta puutu, sillä sinivalkoisessa formulatarinassa päättyy yksi upea luku. Tätä päivää ovat monet tavallaan pelänneet jo monen vuoden ajan. Kimi Räikkösen käsittämättömän pitkä ja maineikas ura tulee tiensä päähän.
Ei ole kovin hurja väitös, että ”Jäämies” lienee oman sukupolveni suurin sankari, ainakin moottoriurheilun saralla. Vanhemman liiton edustajille se saattaa olla toinen lentävä suomalainen, Mika Häkkinen, mutta allekirjoittanut ollut 90-luvun lopulla vielä sellaista ikäluokkaa, ettei juurikaan ole tajunnut sitä hypettä, mutta tietysti sisäistänyt hänen saavutuksensa myöhemmin.
Kuka olisi vuonna 2001 uskonut, että Räikkönen painaa F1-sarjassa vielä 20 vuotta myöhemmin? Kuka olisi uskonut kauden 2009 jälkeen, että hän tekee paluun sarjaan, saatika ajaa vielä niin monta vuotta? Entäpä paluu Sauberille toisen Ferrari-stintin jälkeen? Räikkönen on aina ollut oma itsensä, kulkenut omia polkujaan ja siltä osin jo todella mystinen hahmo, jota on helppo ihailla ja fanittaa.
”Asiat omalla tavalla tekemällä voi tulla ihan hyvä”
Räikkösen ura on ollut niin pitkä, että on oikeastaan mahdotonta löytää sellainen yksittäinen hetki tai uroteko, jonka nostaa ylemmäs kuin muut. Tietysti kaiken kruununa on kauden 2007 maailmanmestaruus, mutta seassa on niin monia upeita kilpailuja, huippuhetkiä ja suorituksia, jotka jäävät väistämättä toistensa varjoon.
Räikköstä ei olla viimeisen kolmen kauden aikana liikaa näytetty kuvissa heikon autonsa vuoksi, mutta olemme koko ajan tienneet, että siellä jossain se Jäämies menee. Sunnuntaina vanha mestari parkkeeraa kilpurinsa viimeisen kerran lähtöruudukkoon, jonka jälkeen alkaa suomalaisen uran viimeinen tanssi.
Arvoisa formulakansa. Nauttikaa vielä viimeisen kerran.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki