Täysin näkymättömissä kurvaillut Charles Leclerc fiilisteli vauhtiaan – ”Kaikki päivitykset tuntuvat toimivan”
Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc vietti yksinäisen sunnuntain USA:n GP:ssä.
Neljännestä ruudusta matkaan lähtenyt monacolainen tuli samalla sijalla maaliin, eikä häntä juurikaan tv-kuvissa nähty.
Leclercin kisan jännittävin hetki koettiin ensimmäisellä kierroksella, kun McLarenin Lando Norris oli vähällä syöksähtää kylkeen. Osumalta kuitenkin onneksi vältyttiin.
Jos julkaisu ei näy, näet sen tästä. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Ferrari-kuljettaja ei kuvitellut onnistuvansa pitämään nelospaikkaa hallussaan koko kisamittaa, mutta yllättyi positiivisesti punaisen autonsa vauhdista. Maranellon päivitysosat ovat toimineet viime aikoina mukavasti ja monacolainen fiilistelikin autonsa vauhtia sunnuntaisen kilpailun jälkeen. – Todella tylsä kisa omalta osaltani, mutta toisaalta erittäin positiivinen, sanoi Leclerc F1i:n mukaan. – Suorituskyky oli uskomaton tänään. Oli hienoa nähdä se tällaisella radalla, jolla emme uskoneet olevamme vahvoja. Miellyttävä yllätys. – Kaikki päivitysosat tuntuu toimivan, kuten haluamme ja näyttää hyvältä tulevaisuuden kannalta. Toivottavasti pystymme ylläpitämään momentumin loppukauden ajan, höpötteli monacolainen. Ferrarin koko viikonloppu päätyi plussan puolelle, kun italialaistalli onnistui keräämään enemmän pisteitä kuin McLaren. Tiukassa taistelussa valmistajien sarjan kolmannesta tilasta Ferrari onnistui kaventamaan eron vain 3,5 pisteeseen.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki