Toto Wolff paljasti milloin Mercedes julkistaa toisen kuskinsa – kaksi asiaa vaikuttaa valintaan
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff paljasti tuoreessa saksalaislehti Bildin haastattelussa Mercedeksen kuljettajajulkistuksen ajankohdan. Wolffin mukaan julkistusta saadaan odotella syyskuulle asti.
Lisäksi Wolff myönsi suoraan, että valinta käydään Mercedeksen nykyisen kuljettajan Valtteri Bottaksen ja Williamsin George Russellin välillä. Molemmat kuskit tuovat omat vahvuutensa, jotka painavat vaakakupissa.
– Meidän on valittava Valtterin tuoman vakauden ja Georgen lahjakkuuden väliltä, Wolff sanoi painottaen, että Russell on osa tallin tulevaisuutta.
– Haluan, että asia ratkaistaan syyskuun aikana. Näin ollen he molemmat ehtivät järjestellä ensi kauden asiansa huolella.
Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton teki jo aiemmin kahden vuoden jatkosopimuksen Mersun kanssa.
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun