Jenson Button muistelee loikkaustaan McLarenille – ”Hän alkoi vain huutamaan minulle”
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja Jenson Button voitti kaudella 2009 ainoaksi jääneen maailmanmestaruutensa Brawn GP:n puikoissa, mutta päätti vaihtaa seuraavaksi kaudeksi maisemaa.
Button siirtyi McLarenille Lewis Hamiltonin tallikaveriksi kaudeksi 2010. Tätä nykyä 41-vuotias britti muistelee lähtöään Brawnilta, joka myytiin vuoden 2009 loppupuolella Mercedekselle ja siltä osin loppu onkin myös historiaa.
Button kertoo menneensä kertomaan lähdöstään silloiselle Brawn GP:n toimitusjohtaja Nick Frylle, joka ei ollut todellakaan mielissään brittikuljettajan maisemanvaihdoksesta.
– Muistan, kun menin hänen toimistoonsa kertomaan lähdöstäni ja hän alkoi yksinkertaisesti vain huutamaan minulle, muistelee Button The High Performance -podcastissa.
– Minä käytännössä aloin vain nauramaan, koska se oli niin epämukava tilanne. Tavallaan ymmärsin häntä siitä, kuinka aggressiivinen hän oli.
– Hän vain katsoi minua ja kysyi miksi nauran hänelle. Se vain oli sellainen tilanne, jota en ollenkaan osannut odottaa, sanoi Button.
Kerrotuaan Frylle, oli seuraavana vuorossa tallin omistaja Ross Brawn, joka oli reaktiossaan huomattavasti ystävällisempi. Kokenut kehäkettu antoi Buttonille varoituksen sanan ajamisesta Hamiltonin tallikaverina.
– Kerroin Rossille, hän oli huomattavasti ystävällisempi ja sanoi minun tekevän suuren virheen lähtiessäni Lewisin tallikaveriksi, jatkoi Button.
– Pohdin silloin vain, että onpas täällä positiivinen ilmapiiri, mutta sellaista tapahtuu. Minulla ei ollut sopimusta seuraavalle kaudelle, enkä tuntenut olevani hyvässä paikassa jota McLaren tuntui silloin olevan, sanoi F1-uransa kauteen 2017 päättänyt britti.
Jenson Button ja Lewis Hamilton ajoivat tallitovereina McLarenilla kaudet 2010-12.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki