George Russell maailailee viivoja ajamisesta Lewis Hamiltonin aisaparina – ”Minulla ei olisi mitään menetettävää”
Kuva: Getty Images
Williamsilla kurvaileva George Russell jakaa ajatuksiaan Mercedes-kuljettaja Lewis Hamiltonista sekä heidän mahdollisesta tallikaveruudestaan ensi kaudella.
Mercedeksen kuljettajaohjelman kruununjalokivi on väläytellyt osaamistaan useasti heikolla Williams-autollaan ja tällä hetkellä paikka ensi kauden Mercedes-autossa on useiden medialähteiden mukaan lähempänä kuin koskaan.
Mercedeksen uskotaan tekevän lähiviikkoina päätös Hamiltonin tallikaverista Russellin ja Valtteri Bottaksen välillä. Määrätietoinen Russell hehkuttaa seitsenkertaista maailmanmestaria ja otti elävän legendan kahden vuoden jatkosopimusuutisenkin ilolla vastaan.
– Olen iloinen siitä, että Lewis jatkaa lajin parissa, sanoi Russell motorsport.com -sivustolla.
– Hän on maailmanlaajuinen supertähti ja suorittaa edelleen uskomattomalla tasolla. Hän on kuin hyvä viini, joka vain paranee vanhetessaan, kehuu nuori britti kilpaveljeään.
Mercedeksellä saattaa hyvinkin ensi kaudella olla kaksi brittikuljettajaa tallissaan ja Russell kertoo, ettei hän ole painostanut ketään nopeuttamaan päätöstä saksalaistallin toisesta kuljettajasta. Mercedes tietää mistä hänet löytää, mikäli Brackleyssä toisen kuljettajan penkki vapautuu.
– Haluan hoitaa puhumisen radalla, koska jos teen hommani siellä hyvin, muut asiat loksahtavat kohdilleen itsestään, sanoi Russell.
– Mercedes tuntee minut hyvin näiden vuosien ajalta ja minulla on sopimus heidän kanssaan. He tekevät sen, kun uskovat ajan olevan oikea, mitä he sitten ikinä päättävätkään, viittasi brittikuljettaja mahdolliseen ajopaikkaansa Mercedeksellä.
Lewis Hamiltonin tallikaverina ajaminen olisi Russellille paras mahdollinen mittari todistaa kykynsä. Voitontahtoinen britti katsoisi tämän kortin enemmän kuin mielellään.
– Kaikki haluavat ajaa parasta kuljettajaa vastaan, sillä kaikki uskovat itseensä, sanoi Russell.
– Rakastaisin sellaista haastetta, sillä saisin ajaa paineettomasti.
– Paineeton tila tulisi nimenomaan siitä, että saisin mahdollisuuden ajaa yhtä kaikkien aikojen parasta kuljettajaa vastaan. Minulla ei olisi mitään hävittävää, mikä olisi tietysti mahtavaa, lisäsi britti.
Williams-kuljettaja sanoo Red Bullille täksi kaudeksi hypänneen Sergio Perezin päässeen samankaltaiseen tilanteeseen tällä kaudella. Russell arvostaa myös Max Verstappenin taidot todella korkealle.
– Hänellä ei ole paineita, kun ei ole mitään menetettävää. Sinä vain menet sinne ja nautit sekä näytät mihin pystyt, tiivisti Russell.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin