Ratkomaton mysteeri – Aston Martinin autot olivat sunnuntaina kirjaimellisesti liekeissä
Kuva: Getty Images
Aston Martinin tallipäällikkö Otmas Szafnauer kertoo tallinsa olevan vieläkin epätietoisia heidän Emilia-Romagnan GP:ssä koetuista ongelmista.
Brittitallin molempien autojen takajarrut ylikuumenivat rajusti jo matkalla lähtöruudukkoon. Lance Strollin auto ehdittiin korjata ajoissa, mutta tallin toisen kuljettajan Sebastian Vettelin kokemat ongelmat olivat vakavampia, sillä saksalaisen takajarrut olivat kirjaimellisesti liekeissä.
Vettelin takajarrut olivat niin pahasti sulaneet, ettei brittitallin mekaanikot ehtineet saamaan niitä ajoissa kasaan. Saksalainen joutuikin starttaamaan kilpailuun varikolta, ja tuomaristo langetti saksalaiselle perään vielä 10 sekunnin stop and go -rangaistuksen. Rangaistuksen syynä oli, ettei Vettelin autoon oltu asennettu renkaita viiden minuutin varoajan astuessa voimaan ennen starttia.
Vettelin ongelmat eivät suinkaan jääneet siihen, sillä saksalaisella oli myös vaihdelaatikkonsa kanssa ongelmia.
– Emme tiedä vieläkään mistä ongelmamme johtuivat, mutta selvästi molempien autojemme jarrut ylikuumenivat. Ehkä ajoimme vain liian hiljaa, eivätkä ne saaneet tarpeeksi jäähdyttävää ilmavirtausta, ihmetteli tallipäällikkö Szafnauer.
– Ongelma on siinä, että ne ylikuumenivat vaikka ajoimme lähtöruudukkoon sellaisilla asetuksilla, joilla niin ei pitäisi käydä.
Stroll onnistui tuomaan brittitallille pisteitä sijoittumalla kahdeksanneksi, mutta Vettelin kilpailu päättyi lopulta keskeytykseen toiseksi viimeisellä kierroksella. Saksalaisen kohdalla koettiin ihmeellisiä ongelmia, sillä vaihdelaatikko lopetti synkronoinnin hänen aina ylittäessään maaliviivan.
– Siltä se ainakin vaikuttaisi. Aina hänen ylittäessään maaliviivan menetimme synkronoinnin, joten olemme hajulla ongelman sijainnista, mutta emme tiedä syytä, jatkoi Szafnauer.
Jotkut saattoivat ennen kauden alkua povata Aston Martinia jopa keskikastin herruuden kärkeen, mutta toistaiseksi kuluva kausi on ollut melko tuskainen. Brittitalli löytyy kahden ajetun kilpailun jälkeen valmistajien pisteistä vasta kuudennelta sijalta. Heillä on kasassa Lance Strollin keräämät viisi MM-pistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa