Näkymätön mestari – Paluun F1-sarjaan tehnyt Fernando Alonso ruoskii itseään parempiin suorituksiin
Kuva: Getty Images
Alpinen puikoissa täksi kaudeksi F1-sarjaan palannut Fernando Alonso ei ole onnistunut säväyttämään ollenkaan kahdessa ensimmäisessä kilpailussaan.
Kaksinkertainen maailmanmestari ei ole päässyt näyttämään todellista potentiaaliaan. Kauden avauskilpailussa Bahrainissa kilpailu päättyi teknisen vian takia keskeytykseen ja eilen ajetun Emilia Romagnan GP:n tulosluettelosta espanjalainen löytyi vasta sijalta kymmenen.
Alonso jäi tallikaverinsa Esteban Oconin taakse ja pistepussikin aukesi itse asiassa vasta ruutulipun jälkeen, kun Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Kimi Räikköselle langetettiin 30 sekunnin aikasakko.
Alonsolta kysyttiin mietteitä kahden ensimmäisen kilpailun suoritustasostaan ja totutteleeko vanha mestari vielä yksinkertaisesti paluukauteensa ja uuten menopeliinsä. Espanjalainen ei jätä selittelyille sijaa ja kertookin rehellisesti alisuorittaneensa reilusti.
– Saattaa näyttää vielä totuttelulta, mutta se ei ole mikään selitys. On toki totta, että jokaisen ajetun kierroksen jälkeen olo tuntuu luottavaisemmalta autossa, aloitti Alonso.
– Se ei ole kuitenkaan selitys sille, etten ole suoriutunut hyvin. Minun täytyy olla valmiimpi ensi kerralla, ruoski espanjalainen itseään.
Alonso kertoo, ettei tilanne ole hänelle missään nimessä uusi, sillä hän on ennenkin vaihtanut tallia ja useamman kerran jopa koko moottoriurheilusarjaa. Vaikka mies ei selittele, sanoo hän silti jokaisessa siirrossa olevan tietynlainen sopeutumisaika.
– Mutta se ei ole koskaan ollut selitykseni, eikä ole nytkään. Minun pitää vain olla parempi, sillä en tänäkään viikonloppuna ollut vaadittavalla tasolla, mutta Portimaossa olen, viittasi Alonso jo kauden seuraavaan osakilpailuun Portugalissa.
Alonso kertoi saaneensa Imolan viikonlopusta todella arvokasta kokemusta auton käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa ja kokenut kehäkettu pääsi kertaamaan erilaisia kilpailutapahtumia. Mies kuvaili viikonloppuaan oppimisen kannalta ”tripla-viikonlopuksi”, sillä sunnuntain kilpailunkin aikana nähtiin esimerkiksi punainen lippu, paikaltaan lähtö ja lentävä lähtö.
– Pääsimme harjoittelemaan useita erilaisia tilanteita ja tällaisessa kilpailussa, jossa oli paljon tapahtumia, saimme käytännössä monta kärpästä yhdellä iskulla, pyöritteli Alonso.
Alonso pääsee seuraavan kerran kokeilemaan iskykykään kahden viikon päästä, kun F1-karavaanilla on vuorossa Portugalin GP.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”