Honda-johtaja odottaa haikein tunnelmin lähtöä F1-sarjasta: ”Auton sydän tulee silti olemaan Honda”
Japanilaisjätti Hondan toistaiseksi viimeinen taival F1-piireissä tulee päätökseen kuluvan kauden 2021 jälkeen.
Kiitettävän tasaista kehitystä vuoden 2015 paluunsa jälkeen kokeneen moottorivalmistajan F1-työn immateriaalioikeudet tulevat siirtymään vuodesta 2022 alkaen Red Bullille. Tämä ei kuitenkaan ole laskenut Hondan kunnianhimoa tulevaisuuden mestaruustaistoja ajatellen.
– Olemme tehneet päätöksen Red Bullin tulevaisuuden suunnasta ja pyrimme nyt kehittämään keinoja, joilla Honda voi tukea sitä työtä jatkossa, Honda-johtaja Masashi Yamamoto kertoo F1.comille maanantaina.
– Henkilökohtaisesti olen todella iloinen siitä, että ensi vuonna heillä on vielä jotain meidän valmistamaa. Hondan näkökulmasta, haluamme tukea Red Bullia toimittamalla heille vahvan voimayksikön, jolla he voivat kilpailla mestaruuksista. Jos onnistumme siinä, se olisi upeaa.
Yamamoto kertoo kuitenkin uskovansa F1:stä lähtemisen olevan katkeransuloinen kokemus.
– Autossa tai moottorissa ei tule olemaan Hondan logoa, joten tulee olemaan vaikeaa ajatella, että siinä on silti meidän voimayksikkömme. Auton sydän tulee silti olemaan Honda, vaikkei se enää olekaan Honda, mies summaa.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta