George Russell paljastaa miksi Mercedeksen vauhti kärsi Bahrainissa: ”Olemme samassa veneessä”
Kuva: Getty Images
Vuodesta 2014 F1:n MM-sarjaa dominoineen Mercedeksen nopeus alkavalla kaudella on herättänyt saksalaistallissa epävarmuutta.
Raportoimme ennen kauden ensimmäistä osakilpailua, kuinka F1.comin kaukomittaustesti paljasti Red Bullin olleen sekä suorilla että mutkissa Mercedestä nopeampi.
Red Bullin Max Verstappen veikin paalupaikan Bahrainissa suorastaan näytöstyyliin, mutta hävisi voiton lopulta niukasti Lewis Hamiltonille, Mercedeksen onnistuttua varikkopysähdyksessään Red Bullia paremmin.
Viime vuonna Sakhirin osakilpailussa Mercedeksen kilpuria kokeilemaan päässyt George Russell kertoi lauantaina Autosportille olettavansa kovalle tuulelle herkän auton aiheuttavan saksalaisdynastialle tällä kaudella ongelmia.
[readmore from=mercedes]
– Meidän on vain kestettävä sitä. Sen ratkaisemiseksi täytyisi suunnitella koko auto uudestaan, Williamsia ajava Russell kertoo turhautuneena.
– Uskon Mercedeksen olevan kanssamme samassa veneessä. Heillä todennäköisesti oli sen takia enemmän ongelmia avausviikonloppuna, enemmän kuin heillä tulee olemaan tulevissa kilpailuissa.
Verratessaan hallitsevan tuplamestarin ahdinkoa varikon muihin talleihin, Russell ei usko ongelmien enää pahentuvan.
– Red Bull ja tallit kuten Alfa Romeo olivat hieman paremassa asemassa Bahrainissa, kuin mitä oletan heidän olevan tulevissa kilpailuissa, mies päättää.
LUE MYÖS:
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki