Koronavirustartunnan saanut McLarenin F1-kuljettaja Lando Norris on alkanut tervehtyä ja päässyt kotiin.

Brittipilotti kertoi tammikuun alussa sosiaalisessa mediassa saaneensa positiivisen koronatestin. Mies hakeutui testiin menetettyään äkillisesti haju- ja makuaistinsa.

Norris oli positiivisen testin saadessaan Dubaissa, joten hänen oli jäätävä paikallisten lakien vuoksi hotellihuoneeseensa karanteeniin kahdeksi viikoksi.

Nyt englantilainen on suorittanut eristäytymisurakkansa ja oireetkin ovat jo poissa.

McLarenin tallin edustajan mukaan Norris pääsee matkustamaan takaisin kotiinsa Britanniaan heti negatiivisen testituloksen saatuaan.

F1-kuskin on kärvisteltävä vielä toinen karanteenipätkä kotimaassaan. Koronatilanne on heikentynyt viime aikoina pahasti saarivaltiossa uuden virusmuunnoksen vuoksi.

Norris saa kuitenkin mennä poikkeusluvalla työpaikalleen McLarenin tehtaalle. Hänet luokitellaan Britannian koronasääntöjen mukaan huippu-urheilijaksi, joille suodaan tiettyjä erivapauksia työnsä tekemiseen.