Red Bull kaavailee yllätysvalintaa Max Verstappenin rinnalle
Kuva: Getty Images
Formula 1 -talli Red Bull kaavailee Sergio Pereziä tallin toiseksi kisakuljettajaksi ensi kaudeksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä espanjalainen televisiokanava Movistar.
Red Bullin kiinnostus Pereziä kohtaan on yllättävää, sillä talli on totutusti nostanut vain omia kasvattejaan talliin. Australialainen Mark Webber on edellinen Red Bull -kuski, joka ei noussut talliin sen omasta junioriohjelmasta. Webber ajoi Red Bullilla vuosina 2007–2013.
Viime kaudella kuitenkin Pierre Gasly epäonnistui Max Verstappenin rinnalla, ja ranskalaisen tilalle nostettu Alex Albon ei ole onnistunut tehtävässään yhtään Gaslya paremmin.
30-vuotias Perez on yksi sarjan kokeneimpia kuljettajia. Palkintopallille Perez on kymmenen F1-vuotensa aikana noussut kahdeksan kertaa, ja hän on tehnyt hyvää tulosta kaluston tasoon nähden.
Perez jättää nykyisen tallinsa Racing Pointin tämän kauden jälkeen. Talli pestasi Ferrarilta lähtevän nelinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Vettelin meksikolaisen tilalle aiemmin tällä viikolla.
Lähteet: Movistar, GrandPrix247
LUE MYÖS:
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki