Lewis Hamilton puolusteli Valtteri Bottaksen uusintalähtöä – ”He riskeerasivat kuljettajien turvallisuuden”
Kuva: Getty Images
Toscanan GP:n voittaja Lewis Hamilton ei syyttänyt Valtteri Bottasta Mugellon radalla tapahtuneesta jättikolarista toisessa uusintalähdössä. Sen sijaan britin mielestä syy lankeutuu sarjan ”päättäjien” niskaan.
Bottaksen alkuperäinen lähtö oli onnistunut. Suomalainen siirtyi kilpailun johtoon ohi heikosti startanneen Hamiltonin, mutta joutui altavastaajaksi uusintalähtöjen johdosta.
Suomalainen yritti kontrolloida ensimmäistä uusintalähtöä turva-auton takaa hitaasti, kiihdyttäen vasta ohitusviivalla. Mugellossa ohitusviiva alkaa kuitenkin vasta pääsuoran puolivälissä, mikä aiheutti vaaratilanteen.
Osa keskikastin kuljettajista oletti kilpailun jatkuneen, joten häntäpään autot kiihdyttivät jo kisavauhtiin ennen Bottasta. Tämä johti vaaratilanteeseen, missä useammat autot törmäsivät toisiinsa.
Kolari Carlos Sainzin näkökulmasta. Artikkeli jatkuu videon alapuolella.
Hallitseva maailmanmestari Hamilton ei kuitenkaan kaatanut vastuuta Bottaksen niskaan.
– Ensinnäkin, se ei ollut Valtterin syytä, ei ollenkaan, Hamilton kommentoi PlanetF1.comin mukaan.
– Syy lankeaa päätöksentekijöille, en tiedä tarkkaan kenelle. He haluavat tehdä lajista jännittävämpää, mutta tänään nähtiin, että se asettaa ihmisiä vaaraan, joten ehkä heidän pitäisi miettiä tätä uudestaan.
– He ovat myöhäistäneet turva-auton valoja jatkuvasti, vaikka me taistelemme sijoituksista.
– Varsinkin Valtterin tilanteessa hän on tehnyt suuren työn päästessään kärkeen ja yrittää puolustaa sitä nyt. Ehkä se meni tänään hieman yli, mutta kuka tahansa olisi tehnyt samoin hänen tilanteessaan.

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Toyotan data paljasti, mikä johti Sebastien Ogierin rajuun ulosajoon
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Suomen MM-rallissa hurjan ulosajon kokenut Sebastien Ogier paljasti loppukauden suunnitelmansa
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin