Tallipäällikkö povaa Mercedekselle uutta uhkakuvaa loppukaudelle – ”Ero ei ole suuri”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff myöntää, että talli on mestaruustaistossa Max Verstappenin kanssa. Hollantilainen yllätti hopeanuolet F1-sarjan juhlakilpailussa Silverstonessa. Red Bull käytti hyväkseen matalaa rengaskulumaa, joka johdatti nuoren hollantilaisen yllätysvoittoon.
Wolff oli painottanut aiemmin, että kausi ei ollut vielä ohi. Moni povasi kaudesta Mercedes-voittoista koko vuoden läpi, mutta Mercedeksellä oltiin selvästi tietoisia kyseisestä ongelmasta.
Autosport kysyi Wolffilta, onko mestaruustaisto herännyt eloon?
– Minusta vastaus on kyllä. Nautin omalla tavallani tilanteesta, sillä kaikki väittivät, että kausi olisi jo ohi mestaruuden osalta, Wolff aloittaa.
– Viikonloppu ei ollut helppo. Emme olleet nopein auto, ehkä emme olleet edes toiseksi nopein. Olemme nähneet aiemmin, että automme kärsii kuumissa olosuhteissa, mutta ongelma on paljon monimutkaisempi.
– Meillä on nopein paketti tällä kaudella, mutta siihen liittyy muutakin. Aerodynaaminen tasomme on huippuluokkaa, mutta se kuluttaa renkaita. Olemme kuitenkin löytäneet säätöjä, mitkä auttavat siihen.
– Olen erittäin kiinnostunut näkemään, miten suoriudumme Barcelonassa. Meillä on muutama päivä aikaa tutkia, mikä meni vikaan ja korjata se.
– Nautimme haasteesta. He ovat hyvä talli ja Max on loistava kuljettaja. Hän keskeytti ensimmäisessä kilpailussa, ja on silti vain 30 pistettä perässä. Ilman sitä, ero olisi vain viisi pistettä.
– Kilpailuja on noin kymmenen jäljellä. Jos keskeytyksiä alkaa kertymään, tulee kaudesta paljon tiukempi, mitä muut odottivat kaksi viikkoa sitten.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki