Q3: Valtteri Bottaksen vauhti ei riittänyt paalupaikkaan – ”Haluan olla ensimmäinen kuljettaja ykkösmutkaan tultaessa”
Kuva: Getty Images
Mercedes jatkoi dominanssiaan Espanjan GP:ssä lukitsemalla eturivin jo viidettä kertaa tällä kaudella. Lewis Hamilton nappasi paalupaikan ajalla 1:15.584. Paalupaikka oli hopeanuolille kahdeksas peräkkäinen Barcelonassa. Hamiltonille paalu oli viides Espanjassa ja numero 92 miehen uralla.
Valtteri Bottaksen kyyti ei riittänyt haastamaan brittiä. Suomalainen jäi vain kuusi sadasosaa tallikaveristaan.
– Tiesin, että kilpailu olisi tiukkaa Lewiksen kanssa. Kolmas sektori on ollut minulle vaikea koko viikonlopun. Minun täytyy onnistua lähdössä huomenna. Haluan olla ensimmäinen kuljettaja ykkösmutkaan tultaessa, Bottas kommentoi session jälkeen.
Mercedes-kaksikkoa seurasi tuttuun tapaan Max Verstappen. Hollantilainen jäi kärkikaksikosta kahdeksan kymmenystä. Red Bull on kuitenkin painottanut koko viikonlopun, että tallin todellinen vauhti nähdään vasta kilpailussa.
– Tämä oli parasta mihin pystyimme. Olemme olleet kolmansia koko viikonlopun, joten tämä tulos oli odotettu, Verstappen kommentoi ajoaan.
Verstappenin tallikaveri Alexander Albon onnistui ajamaan itsensä viimeiseen aika-ajoon, mutta jäi silti hollantilaisesta lähes kahdeksan kymmenystä. Thaikuljettaja lähtee huomiseen kilpailuun sijalta kuusi.
Molemmat Racing Pointit asettuivat Red Bullien väliin. Koronaviruksesta toipunut Sergio Pérez otti niskalenkin tallikaveristaan Lance Strollista sijoittuen neljänneksi. Kanadalainen jäi tallikaveristaan vain kymmenyksen.
Charles Leclerc jäi kärkiajasta puolitoista sekuntia. Italialaisallin vauhti ei tuntunut riittävän kummallakaan kuljettajalla, sillä Sebastian Vettel jäi kärkikymmenikön ulkopuolelle jo kolmatta viikonloppua putkeen.
Kärkikymmenikön täydensi molemmat McLarenit sekä Alpha Taurin Pierre Gasly.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
