F1-maailmanmestari ylisti Britannian formulakisan dramaattisia tilanteita – ”Niin paljon toimintaa”
Kuva: Getty Images
Sky Sportsin F1-asiantuntija Jenson Button häkeltyi formula ykkösten 70. juhlavuoden GP:n yllättävistä tapahtumista.
Mercedeksen kuskikaksikon Valtteri Bottaksen ja Lewis Hamiltonin napattua aika-ajoissa kaksi ensimmäistä lähtöruutua haltuunsa odotti moni sunnuntain kisan seuraavan tuttua kaavaa.
Hallitsevan mestaritallin MM-haastaja Red Bull vetikin kuitenkin yllättäen pitemmän korren strategiapöydällä. Red Bullin Max Verstappen iski kuin varkain johtoon Bottaksen ja Hamiltonin vaihtaessa renkaitaan varikolla.
Silverstonen toisen kisaviikonlopun huipentuma oli vuoden 2009 maailmanmestarin Buttonin mieleen. Lukuisat ohitukset ja yllätyksellinen taktiikkapeli viihdytti brittikonkaria.
– Kisa oli toiminnan täyteinen. En pysynyt edes kärryillä, missä kaikki olivat. Niin käy silloin, kun on kahden pysähdyksen kisa. Niin paljon toimintaa. Vain kaksi kärkikymmenikön kuskia tuli maaliin samalta sijalta kuin aloittivat, Button mehusteli.
– Loistavaa työtä Maxilta ja Red Bullilta strategian kanssa. Virheetön kisa, F1-veteraani suitsutti.
Lewis Hamiltonilta äimistynyt kysymys Max Verstappenille Silverstonen F1-kisan jälkeen
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa