F1-kalenteri saamassa jatkoa – mukana legendaarisia ratoja
Kuva: Getty Images
Formula 1 -sarja on joutunut tekemään rajuja muutoksia kautensa rakenteeseen koronaviruspandemian takia. Tällä kaudella kilpailtiin samalla radalla kaksi viikonloppua putkeen ensi kertaa sarjan historiassa.
Artikkelin kirjoitushetkellä kisakalenteriin on varmistettu kymmenen osakilpailua. Racefans-sivuston mukaan tämä määrä on kasvamassa kolmella.
Syyskuulle on kaavailtu kolme osakilpailua, Monza, Mugello sekä Sotshi. Lähteiden mukaan kausi jatkuisi lokakuussa Euroopassa. Huhuttuja osakilpailuja ovat Saksan Nürburgring, Portugalin Portimao ja Italian Imola.
Nürburgring on ollut osa F1-legendaa jo vuosikymmenet. Rata oli viimeeksi kisakalenterissa vuonna 2013. Se isännöi Saksan GP:tä 1950 -70-luvulla, ja palasi 1990-luvulla kisakalenteriin nimellä Euroopan GP. Saksan osakilpailu oli tuossa vaiheessa Hockenheim.
Seuraavaksi vuorossa olisi Portimao. Portugalissa Algravessa sijaitseva rata on ollut potentiaalinen kisaisäntä koko kevään ajan. Radalla ei ole aiemmin ajettu F1-osakilpailua ja tapahtuma olisi ensimmäinen Portugalissa sitten vuoden 1996.
Toistaiseksi viimeinen lisäys olisi Imola. Rata olisi jo kolmas Italian maaperällä järjetettävä osakilpailu tälle kaudelle. Edellisen kerran Imolassa ajettiin San Marinon GP kaudella 2006.
F1-kausi jatkuu ensi viikolla Englannin Silverstonessa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki