Mercedeksen tekninen johtaja James Allison ei näe suurta todennäköisyyttä sille, että saksalaistalli pestaisi Ferrarilta lähtevän Sebastian Vettelin.

Vetteliä on yhdistetty huhuissa jonkin verran Mercedekselle. Pääasiassa perusteena on ollut Mercedeksen emoyhtiön Daimlerin halut saada talliin saksalainen kuljettaja.

Allisonilta kysyttiin Vettelin siirtymisestä Lewis Hamiltonin tallikaveriksi F1 Nationin podcastissa.

– Meillä on erittäin hyvä kuljettajakaksikko tällä hetkelle, mikä on tärkeintä, Allison sanoi.

Valtteri Bottaksen ja Hamiltonin lisäksi Mercedekselle on ollut tyrkyllä Esteban Ocon ja tallin toinen juoniorikuski George Russell.

– Meillä on myös erinomaisia vaihtoehtoja varalla. Ei ole siis kovinkaan helppoa nähdä näitä kahta tähtikuljettajaa yhdessä.

Mersu-pomo suostui kuitenkin leikittelemään Vettelin mahdollisella siirrolla talliin.

– Voin kuvitella, että he molemmat saisivat homman kuitenkin toimimaan. Lewis on fantastinen kuljettaja ja Sebastianilla on mojovasti saavutuksia.

Lähde: GP Fans