F1-konkari toivoo formulapomoilta järjen käyttöä kauden alun suunnittelussa
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja Christian Danner peräänkuuluttaa formulajohdolta järkeviä päätöksiä loppukauden suunnittelussa koronaviruspandemian keskellä.
Kovista toiveista huolimatta F1-sarja ei onnistunut välttymään kautensa alun siirtämiseltä yhä pahemmaksi äityvän COVID-19-virusaallon ravistellessa maailmaa.
Vuoden avauskisa Australian GP jouduttiin perumaan vain päivää ennen kisaviikonlopun alkua viranomaisten suositusten vuoksi.
Myös Kiinan, Vietnamin ja Bahrainin osakilpailut ovat jo peruttu tai siirretty myöhemmäksi.
F1-piireissä seurataan nyt tilannetta. Lajipomoilta toivotaan malttia ja hätiköityjen päätösten välttämistä kisakalenterin uusiksilaadinnassa.
– Toivon, että järkeviä päätöksiä tullaan tekemään kauden uudelleensuunnittelun osalta. Tallit ovat nyt karanteenissa, joten katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja milloin kauden avaus voisi tapahtua, Danner sanoi RTL:n haastattelussa.
– Uskon voivamme odottaa aikaista kesätaukoa, mutta tänään ei voida ennustaa vielä kuinka kaikki nämä asiat tulevat tarkalleen kehittymään, saksalainen arvioi.
LUE MYÖS:
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä